Tutkijat kehittelevät nerokasta asetta koronaa vastaan: Kasvomaski voisi paljastaa viruksen kantajansa hengityksestä

13:28img
Suomessa VTT tutki kasvomaskien tehoa koronavirusta vastaan suojautumisessa. Tällaisia olivat tulokset.
Julkaistu 14.05.2020 22:20
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Massachusetts Institute of Technologyn, eli MIT:n sekä Harvardin yliopiston tutkijat kehittelevät kasvosuojusta, joka paljastaisi kantajansa koronavirustartunnan. Asiasta uutisoi Business Insider.

Huippuyliopistojen tutkijat ovat kehitelleet teknologiaa muiden tautien, kuten zikaviruksen ja ebolan tunnistamiseen jo kuuden vuoden ajan. Nyt teknologia on tarkoitus ottaa käyttöön myös koronaviruksen vastaisessa taistelussa.

Business Insiderin haastatteleman tutkijan mukaan työ on vasta alkuvaiheessa, mutta alustavat tulokset ovat olleet lupaavia. Ryhmä toivoo pääsevänsä esittelemään tuloksia jo muutaman viikon sisällä.

Tutkija kertoo, että maskeihin asennettavat pienenpienet sensorit tunnistavat viruksen kantajansa hengityksestä ja lähettävät tämän jälkeen heikkoa fluoresenssi-ilmiöön perustuvaa signaalia, joka voidaan mitata erillisellä laitteella.

Tutkijan mukaan tartunnan paljastavista maskeista voisi olla hyötyä esimerkiksi terveydenhuollossa mahdollisia koronapotilaita vastaanotoissa seulottaessa.

Lue myös: VTT tutki, kannattaako kasvomaskia käyttää – Katso havainnollistava video, kuinka este suun edessä suojaa pisaroilta

Tuoreimmat aiheesta

Tiede