Kemistien onnekas kokeilu tuotti uuden sinisen sävyn, joka saattaa pian jo saada esimerkiksi talomaalina.
Kirkas sininen, nimeltään YInMn, on todettu myös erittäin käytännölliseksi sävyksi kestävyytensä ja vaikkapa talon seinässä myös viilentävän ominaisuutensa vuoksi.
Sävyn nimi tulee sävyn luomisessa käytetyistä alkuaineista mangaanista, yttriumista ja indiumista.
Sävy syntyi, kun kemistit yhdistivät mustaa mangaania eri kemikaaleihin ja keittivät niitä korkeassa lämpötilassa. Useiden epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen syntyi kaunis kirkkaansininen sävy.
Myöhemmin syntynyttä sävyä testatessa kävi ilmi, että sävyn ainutlaatuinen koostumus säilytti sen haalistumattomana, vaikka sitä yritettiin haalistuttaa sekä öljyllä että vedellä.
Ensimmäiset siniset sävyt ovat jo muinaisten egyptiläisten kehittämiä. Sinisiä sävyjä on ollut kuitenkin vaikeaa kehittää, sillä ongelmana on ollut löytää sävyjä, jotka ovat turvallisia käyttää ja mahdollisimman myrkyttömiä, mutta kuitenkin tarpeeksi kestäviä.
Uusi sininen sävy on osoittautunut aiempia tunnettuja sävyjä kestävämmäksi, turvallisemmaksi sekä helpommaksi tuottaa. Testeissä selvisi myös, että sävy auttoi sillä maalattua taloa pysymään viileämpänä.
Sävyn löytyminen tarkoittaa myös sitä, että epäorgaanisia sävyjä olisi mahdollista löytää enemmänkin.
Sävy löytyi jo vuonna 2009, mutta sen on vasta nyt patentoinut amerikkalaisyhtiö Shepherd Color Company. Sävyn odotetaankin pian tulevan saataville myös kuluttajille. Sävy on ollut jo esimerkiksi joidenkin taiteilijoiden käytössä kokeilumielessä.
Lähde: Tech Insider