Tutkijat Natosta: Suomeen kohdistunut sotilaallinen aggressio voisi äärimmäisessä tapauksessa johtaa vastaiskuun ydinasein

Näin todetaan Ulkopoliittisen instituutin ja Tampereen yliopiston tänään julkistetussa tutkimuksessa. Sen mukaan Naton jäsenet osallistuvat nykyisellään liittokunnan ydinasepolitiikkaan hyvin vaihtelevin panostuksin, mikä jättää Suomellekin mahdollisuuksia valita.

Tutkijoiden mukaan Suomi voi pysytellä passiivisessa roolissa osallistuen vain ydinasepelotteeseen liittyvään suunnittelutoimintaan.

Halutessaan Suomi voi toimia myös aktiivisemmin osallistumalla Naton ydinasepelotetta tukeviin operatiivisiin toimiin, kuten esimerkiksi harjoitteluun. Tieto harjoittelussa tätä nykyä mukana olevista maista ei ole julkista, mutta arviot lukumäärästä liikkuvat 13:sta 15:een.

Suomi voi myös osoittaa sotilaallisia kykyjään Naton ydinaseoperaatioiden tukitoimiin (CSNO). Tässä voi olla kyse esimerkiksi tiedustelutiedon jakamisesta, elektronisen sodankäynnin kyvyistä, ilmatorjunnasta kaukovaikutuskyvyistä tai vaikka lääkintähuollosta.

Lue myös: Ruotsin Nato-jäsenyys voi saada Unkarin hyväksynnän helmikuun alussa: "Tämä on poliittista sirkusta"

Kaikkein pidemmälle menevässä vaihtoehdossa Suomi voisi pyrkiä mukaan Naton niin kutsuttuun ydinasejako-ohjelmaan. Siinä on mukana nykyään seitsemän liittolaista, suurimpana ryhmänä Yhdysvaltain Eurooppaan sijoitettujen B61-ydinpommien isäntämaat.

Tutkijoiden mukaan myöskään viimeksi mainitussa vaihtoehdossa osallistuminen tuskin merkitsi ydinaseiden tuomista tai edes kauttakulkua Suomen alueella. Sen sijaan kyse voisi olla pyrkimyksestä sertifioida Suomen tulevat F-35-hävittäjät niin kutsuttuun kaksoiskäyttörooliin (DCA) eli tarvittaessa kuljettamaan B61-pommeja.

Ydinaseet eivät mukana puolustussuunnitelmissa

Suomi teki jonkinlaisen linjavalinnan jo pian jäseneksi pääsyn jälkeen, kun silloinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) osallistui Naton ydinasepolitiikkaan suunnittelevan NPG-ryhmän kokoukseen viime kesänä. Suomalaisilla on myös edustus NPG:n työtä tukevissa virkamiestason ryhmissä. Toisenlainen ratkaisu olisikin ollut erikoinen, sillä vain Ranska ei ole mukana NPG:n työssä.

Tutkijoiden mukaan Suomella ei ole mitään tulipalokiirettä tehdä päätöksiä pidemmälle menevästä ydinasepolitiikkaan osallistumisesta.

– Ydinasepolitiikka ei ole osa Naton puolustussuunnitteluprosessia, jossa jokaiselle liittolaiselle annetaan suorituskykytavoitteita, tutkimuksessa muistutetaan.

Sen mukaan ennen aktiivisempien vaihtoehtojen pohtimista Suomen odotetaan vahvistavan ymmärrystään ydinasepelotteesta ja Naton ydinasepolitiikasta. Yksi mahdollinen poliittinen vaihtoehto profiilin nostamiseen olisi ilmoittautuminen isännöimään vuotuista Nuclear Policy Symposium -tapahtumaa, joka on puolustusliiton tärkein ydinasepolitiikan kokoontuminen. Viime vuonna se järjestettiin Portugalissa.

Pelotepolitiikan lisäksi Suomelta odotetaan aktiivisuutta ja aloitteellisuutta myös liittolaisten keskusteluissa koskien asevalvontaa. Tällä kansainvälisen politiikan alueella Suomella on omaa kokemusta jo ajalta ennen Nato-jäsenyyttä, toisin kuin ydinasepelotteen suhteen.

Ydinasepolitiikka jämähti 1990-luvulle

Vaikka Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan sai Suomen tekemään historiallisen päätöksen liittymisestä Natoon, ei liittokunta itse ole tilanteen kiristymisestä huolimatta tehnyt perustavia muutoksia ydinasepolitiikkaansa. Se on käytännössä jämähtänyt kylmän sodan päättymistä seuranneen suojasään tilanteeseen, tutkimuksessa todetaan.

Kylmän sodan jälkeen Euroopasta pois vedettyjä Yhdysvaltain maa- ja merisijoitteisia ydinaseita ei siten ole tuotu takaisin, eikä ydinasejakojärjestelmään ole otettu mukaan uusia maita. Suomen pyrkiminen mukaan vaatisi onnistuakseen siis muutosta koko Naton ydinasepolitiikassa.

Tuoreiden mediatietojen mukaan Yhdysvaltain ydinaseita saatetaan tosin olla tuomassa takaisin Lakenheathin tukikohtaan Britanniassa, mistä ne vedettiin kokonaan pois vuonna 2005.

Lue myös: Stubb haluaa Naton huippukokouksen Suomeen

Eurooppaan sijoitettuja vanhoja painovoimaisia B61-ydinpommeja ollaan sentään modernisoimassa, mutta uusi ja tarkempi B61-12-versio ei ole tiettävästi vielä operatiivisessa käytössä.

Myöskään vuonna 1999 Natossa lopetettua ydinsotasuunnittelua rauhan aikana ei ole ainakaan julkisten tietojen mukaan aloitettu uudelleen. Tutkimuksen mukaan on tosin joitain viitteitä siitä, että tästä ainakin keskusteltaisiin.

Oma lukunsa on se, että ydinjako-ohjelman B61-pommien käytöstä päättämiseen ei välttämättä ole olemassa loppuun asti ajateltuja toimintamalleja.

Venäjän löyhistä ydinasepuheista huolimatta Naton pelotetta ja puolustusta vahvistavien toimien painopiste on viime vuosina ollut tavanomaisissa sotilaallisissa kyvyissä, eikä Yhdysvallat ole toistaiseksi tehnyt päätöstä ydinasearsenaalinsa kasvattamisesta.

Natolla ei omia ydinaseita

Ennallaan on pysynyt myös se, että Naton ydinasepelote on tiiviissä yhteydessä Yhdysvaltojen pelotteeseen ja että liittokunnan ydinaseoperaatioita suunnitellaan ja johdetaan viime kädessä sieltä. Yhdysvaltain korostunut rooli perustuu sen ydinasearsenaalin koon ja monipuolisuuden lisäksi siihen, että Yhdysvaltain ydinaseen käyttö ei ole riippuvainen Natossa vaadittavasta yksimielisyydestä päätöksenteossa.

– Ilman Yhdysvaltojen ydinaseita Naton ydinasesuorituskyvyt olisivat vahvasti alivoimaisia verrattuna Venäjään, tutkimuksessa muistutetaan.

Natolla ei siis ole omia ydinaseita. Eurooppalaisista ydinasevalloista Britannian ydinaseet ovat Naton käytettävissä, tosin lupa edellyttää pääministerin hyväksyntää. Ranska puolestaan on pitänyt ydinaseensa osana kansallista pelotetta, vaikka Naton mahdollinen vastustaja toki joutuu ottamaan nekin huomioon riskiarvioissaan.

Naton tuoreimman strategisen konseptin mukaan liittokunnalla on valmius ja päättäväisyys aiheuttaa vastustajalle haittaa, joka olisi paljon suurempaa kuin sen voimakäytöstä toivomat hyödyt. Tämä joustavan vastauksen strategia pitää sisällään mahdollisuuden, että tavanomaisen sotavoiman käyttö voi johtaa paljon mittavampiin vastatoimiin. Tutkimuksen mukaan tällainen uhka on uskottava vain siksi, ettei Nato ole sitoutunut pidättäytymään ydinaseiden ensikäytöstä.

Tutkijat tiivistävät Suomen uuden aseman osana ydinaseliittoumaa seuraavasti: Suomeen kohdistunut sotilaallinen aggressio voi äärimmäisessä tapauksessa johtaa Suomen liittolaisten suorittamaan vastaiskuun ydinasein.