Tutkijat ovat löytäneet vaikeasti havaittavia lapislatsulin läikkiä keskiaikaisen naisen luurangon alaleuasta. Lapislatsuli on korukivenä käytetty sininen puolijalokivi. Harvinaisen sinisen pigmentin löytö naisen luurangosta tuo uuden näkökulman yhteen historian lukuun.
Tutkijat selvittivät useita syitä, miten nainen olisi voinut joutua kontaktiin tämän sinisen pigmentin kanssa, mutta vain yksi tuntui todennäköiseltä.
– Pigmentin levittäytymisen perusteella hänen suuhunsa uskomme, että nainen maalasi ja nuolaisi pensselin päätä, kertoo Monica Tromp, yksi tutkimuksen tekijöistä.
Siniset jäljet olivat painautuneet luurangon hampaisiin. Monet spektrografiset tutkimukset kertoivat sinisen värin olevan ultramariinia, harvinaista pigmenttiä, joka on peräisin murskatuista lapislatsulin kivistä.
Tuohon aikaan se oli yhtä kallista kuin kulta.
Ultramariinia ja kultaa käytettiin kuvittamaan ja koristamaan käsikirjoituksia ja ylellisiä kirjoja luostareissa. Vain parhaat taiteilijat saivat käyttää niitä niiden hinnan vuoksi.
– Vain kirjurit ja erityisen taitavat maalarit saivat käyttää kultaa ja ultramariinia, kertoo tutkija Alison Beach.
Tuhoutunut luostari
Tutkimuksessa tutkittiin keskiaikaisen hautausmaan jäännöksiä Saksassa. Hautausmaan yhteydessä oli naisten luostari, jonka tutkijat uskovat olleet naisten yhteisö jo 900-luvulla.
Luostarista on vain vähän tietoa, koska se tuhoutui lähistöllä tapahtuneiden taisteluiden aiheuttamassa tulipalossa 1300-luvulla. Viimeiset kirjalliset dokumentit luostarista ovat vuodelta 1244.
Naisen uskotaan olleen 45-60-vuotias, kun hän kuoli vuosien 997-1162 välillä. Luuranko itsessään on hyväkuntoinen eikä siinä ole jälkiä vammoista tai tulehduksista.
Kirjurit yleensä miehiä
Ei ole yllätys, että löytö tehtiin Saksan maaseudulta. Siihen aikaan kirjoja tehtiin luostareissa ympäri maata.
Kirjoittajat ja kuvittajat eivät yleensä edes signeeranneet töitään nöyryyden merkiksi. Jos he olivat naisia, tämä käytäntö pyyhki heidät historiasta tehokkaasti. Munkkien oletettiin olevan kirjureita ennemmin kuin nunnien. Naisten ei tiedetty tekevän näin hintavia luomuksia.
Tutkimuksen mukaan luostareiden kirjastoista löytyneissä kirjoissa vähemmän kuin 15 prosentissa on naisen nimi, ja aiemmin 1100-luvulla vain alle yhdessä prosentissa.
Muutama harvinainen teos jo 700-luvulta paljastaa naisten olleen kirjureita.
Luuranko ainoa todiste luostarista
Tulipalon tuhot huomioon ottaen, naisen luuranko saattaa olla ainoa jäljellä oleva todiste luostarin olemassaolosta.
Luurangossa oli hyvin vähän todisteita fyysisestä työstä, mikä vahvistaa uskomuksen, että saksalaiset naiset keskiaikaisissa luostariyhteisöissä olivat korkealle koulutettua aatelistoa ja ylimystöä.
– Tämän naisen tarina olisi voinut jäädä kertomatta ilman näitä tekniikoita. Pistää miettimään, kuinka monta muuta taiteilijaa saatamme löytää keskiaikaisilta hautausmailta – jos vain etsimme, sanoi Christina Warner, tutkimuksen vanhempi tutkija.