Tutkimus: Rintaruokinta lisää älykkyyttä

Colourbox.com
Julkaistu 18.03.2015 05:57

MTV UUTISET - STT - AFP

Brasiliassa tehdyn tutkimuksen mukaan rintaruokinnalla on positiivinen vaikutus aikuisiän älykkyyteen.

Tutkimuksen mukaan rintaruokitut ovat 30-vuotiaina älykkäämpiä kuin rinnasta varhain vieroitetut. Tutkimus julkaistiin lääketieteen aikakauslehdessä The Lancet Global Health.  

Tutkimuksen mukaan rintamaitoa saaneet ovat myös muita koulutetumpia ja ansaitsevat aikuisina paremmin.  

Pitkään rintaruokitut saivat äidinmaitoa vuoden ikäisiksi. Vähän rintaruokitut vieroitettiin rinnasta alle kuukauden ikäisinä.  

Tutkimuksen päätutkijan mukaan positiivisten vaikutusten taustalla on todennäköisesti äidinmaidon rasvahapot, jotka ovat välttämättömiä aivojen kehitykselle.  

– Kiinnostavaa on myös, että imettäminen ei ollut yleisempää korkeammin koulutettujen ja korkeatuloisempien äitien keskuudessa, vaan jakautui tasaisesti yhteiskuntaluokkien kesken, tutkija sanoo.  
Rintaruokintatutkimuksessa seurattiin 3493 brasilialaista vauvasta 30-vuotiaaksi.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa