Tutkimus: Vain harva perillä Facebookin tietokäytännöistä

Mitä riskejä on siinä, jos hyväksyy tuntemattoman kaveripyynnön Facebookissa?
Julkaistu 09.03.2015 12:56

MTV UUTISET–STT

Suuri osa suomalaisista tietää heikosti, kuinka eri verkkopalvelut hyödyntävät heidän käyttäjätietojaan. Tulos ilmenee Alma Median teettämästä kyselytutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi Facebookia käyttävistä suomalaisista yli puolet tuntee melko huonosti tai erittäin huonosti, mitä tietoja palvelulla on oikeus käyttää. Googlen kohdalla tietämättömyys on vieläkin yleisempää.

Kyselystä selviää myös, että vain noin joka kahdeksas käyttäjä tutustuu käyttöehtoihin perusteellisesti rekisteröityessään verkkopalveluihin. Lähes neljännes vastaajista myöntää, ettei yleensä lue käyttöehtoja lainkaan.

Tutkimusyhtiö Cint toteutti verkkokyselyn viime vuoden lopulla. Siihen vastasi runsas tuhat 18–70-vuotiasta suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin. 

Tuoreimmat aiheesta

Digi