Tutkimus: viidesosa suomalaisista uskoo työllisyys- ja talouskasvun paikkaavan hallituksen pysyvien menojen lisäykset, enemmistö epäilee

1:48img
Valtiovarainministeriö ennusti kesäkuussa talouskasvun hidastuvan lähivuosina.
Julkaistu 16.07.2019 01:00

MTV UUTISET – STT

Viidesosa suomalaisista uskoo työllisyys- ja talouskasvun riittävän paikkaamaan julkisen talouden 1,2 miljardin pysyvien menojen lisäyksen, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä tutkimuksesta. Enemmistö epäilee ja reilu neljännes ei osaa ottaa kantaa asiaan.

Hallituspuolueiden kannattajista hieman yli kolmannes uskoo työllisyys- ja talouskasvun paikkaavan pysyvien menojen lisäykset, ja noin kaksi viidestä on eri mieltä.

Tutkimuksen on toteuttanut Kantar TNS. Tutkimusta varten on haastateltu noin tuhatta henkilöä 7.–13. kesäkuuta.

Lue myös: Euroopan komission ennusteen mukaan Euroopan talouskasvu jatkuu, mutta Suomi jää maanosan kasvukelkasta jo ensi vuonna

Luotto talouden tasapainoon tulevaisuudessa on myös tutkimuksen mukaan heikkoa. Suomalaisista vain kuudesosa uskoo julkisen talouden olevan tasapainossa vuonna 2023. Enemmistö ei usko tähän.

Myös hallituspuolueiden kannattajat ovat epäuskoisia talouden tasapainon saavuttamisesta. SDP:n kannattajista alle puolet ja vihreiden kannattajista noin neljännes uskoo julkisen talouden olevan tasapainossa vuonna 2023. Sekä keskustan että vasemmistoliiton kannattajista noin viidennes uskoo siihen, että tavoitteeseen päästään.

Epäselvä näkemys soten toteutumisesta

Noin kaksi viidestä suomalaisesta uskoo, että sosiaali- ja terveysuudistus toteutuu tällä vaalikaudella. Kuitenkin joka kolmas ei usko uudistuksen toteutuvan. Yli neljännes ei osaa ottaa kantaa. Hallituspuolueiden kannattajista yli puolet uskoo soten toteutuvan.

Lue myös: Tilastokeskus: kuluttajien luottamus talouteen heikentyi selvästi kesäkuussa

Suomalaisista kolmannes ei kannata sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta maakunnille. Hieman alle kolmannes taas suhtautuu järjestämisvastuun siirtoon myönteisesti. Kaksi viidestä ei osaa ottaa kantaa aiheeseen. Hallituspuolueiden kannattajista kaksi viidestä kannattaa soten järjestämisvastuun siirtoa kunnilta maakunnille. 

Tuoreimmat aiheesta

Talouskasvu