Tutkimus: Yrittäjät ansaitsevat Suomessa palkansaajia enemmän – näin suuresta tulokuilusta kyse

1.04267290
Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 29.08.2024 13:22

MTV UUTISET – STT

Yrittäjäperheiden lasten perustamat yritykset menestyvät muita yrityksiä paremmin.

Yrittäjyys on yhteydessä tulojen kasvuun, kertoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja tutkimuslaitos Laboren tuore tutkimus.

Tutkimuksen perusteella uuden listaamattoman osakeyhtiön perustajat tienasivat kymmenen vuotta yritystoiminnan aloittamisen jälkeen keskimäärin noin 20 prosenttia enemmän kuin palkkatyössä olevat.

Vaikka tulot kasvoivat myös aiemmin keski- ja pienituloisilla, suuri osa yrittäjistä oli hyvätuloisia jo ennen yrittäjäksi ryhtymistään. 

Jopa 17 prosenttia yrittäjistä kuului parhaiten tienaavan viiden prosenttiin joukkoon ja yli 5 prosenttia kuului parhaiten tienaavan prosentin joukkoon.

 Uusien yrittäjien todennäköisyys päätyä tähän yhden prosentin joukkoon oli huomattavasti suurempi kuin palkansaajan tulojen lähtötasosta riippumatta.

Aiemmin työmarkkinoilla menestyneet korkeapalkkaiset ihmiset myös menestyivät erityisen hyvin yrittäjinä.

Lue myös: Näin asiantuntijat selittävät Suomen synkkää työttömyyskehitystä – yksi syyllinen löytyy Frankfurtista

Yrittäjävanhemmista etua

Tutkimuksessa vanhempien yrittäjätausta lisäsi todennäköisyyttä ryhtyä yrittäjäksi ja myös menestyä yrittäjänä.

– Yrittäjäperheiden lasten yritykset menestyivät keskimääräistä paremmin vanhempien tulotasosta riippumatta, mikä osoittaa, että yrittäjätausta vaikuttaa yrittäjänä menestymiseen enemmän esimerkin ja ylisukupolvisen henkisen pääoman kuin varsinaisen rahallisen pääoman kautta, tutkija Toni Juuti sanoo tiedotteessa.

Yrittäjäperheiden lasten perustamat yritykset menestyivät muita yrityksiä paremmin sekä liikevaihdolla että työntekijöiden lukumäärällä mitattuna. 

Kun huomioidaan erot alkupääomassa ja toimialojen välillä, yrittäjävanhempien lasten yritykset ovat noin kaksi kertaa suurempia kymmenen vuotta perustamisen jälkeen.

Yrittäjistä yli puolella oli yrittäjävanhempi, kun palkansaajilla näin oli vain noin kymmenesosalla.

Tutkimuksen ovat tehneet tutkijat Jarkko Harju Tampereen yliopistosta, Toni Juuti Laboresta ja Tuomas Matikka VATTista. 

Tutkimuksessa käytettiin laajoja suomalaisia väestötason rekisteriaineistoja yrittäjistä ja heidän yrityksistään 1990-luvulta 2020-luvulle.

Lue myös: Näiltä aloilta löytyy nyt työpaikkoja – yksi ala voi yllättää

Tuoreimmat aiheesta

Talous