Tutkinnanjohtajalta uutta tietoa neljä henkeä vaatineesta Joensuun liikenneturmasta

joENSUU TURMA
Onnettomuus tapahtui lauantaina sohjoisella tiellä.Str / Lehtikuva
Julkaistu 09.03.2025 10:22
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

STT

Onnettomuudessa kuoli neljä henkilöä. Loukkaantuneen tila on erittäin vakava, tutkinnanjohtaja kertoo.

Tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen on vaitonainen lauantaina neljä kuolonuhria vaatineesta Joensuun liikenneonnettomuudesta.

Itä-Suomen poliisilla on alustava käsitys tapahtumien kulusta, mutta onnettomuuden liittyvät kuulemiset ovat vielä kesken.

– Tänään yritetään tehdä asiaan liittyviä kuulemisia ja puhutuksia, Häkkinen sanoo MTV Uutisille.

– En lähde yksityiskohtia avaamaan. Saadaan ihmisten kanta ilman, että he lukevat sen lehdestä, hän jatkaa.

Liikenneonnettomuudessa kuoli alle kouluikäinen lapsi ja kolme nuorta aikuista, jotka olivat noin parikymppisiä.

Lisäksi yksi henkilö loukkaantui onnettomuudessa. Hän ei ollut auton kuljettaja.

– Hänen tilansa on yhä erittäin vakava, Häkkinen kertoo.

Poliisi ei kommentoi kuolleiden sukupuolia tai esimerkiksi sukulaisuus- tai kaverisuhteita.

Päihteillä ei poliisin alustavan käsityksen mukaan osuutta onnettomuuteen, mutta asiaan liittyvä selvitys ei ole vielä valmistunut.

– Akuuttia suoraa viitettä siihen ei ole, Häkkinen kertoo.

0803 Uimaharjuntie kolari JoensuuOnnettomuus tapahtui Joensuun Uimaharjuntiellä Enon kirkonkylän ja Rahkeen välillä.MTV / Mapcreator

Alustavien tietojen mukaan henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastaan tulleen tukkirekan keulaan. 

Onnettomuudessa toinen henkilöauto oli ajautunut ulos tieltä väistäessään tilannetta. Kyseisessä autossa ja tukkirekassa olleet henkilöt eivät loukkaantuneet.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta lauantaina kello 11.14.

Onnettomuus tapahtui Joensuun Uimaharjuntiellä Enon kirkonkylän ja Rahkeen välillä. Alueella oli 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Poliisin mukaan tie oli osittain sohjoinen. 

Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa useista rikoksista eilisessä Joensuun kuolonkolarissa.

Alustavia rikosnimikkeitä ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus sekä kuolemantuottamukset.

Henkilöauton kuljettaja kuoli kolarissa, joten asia ei etene syyttäjälle.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet