Onnettomuuden syy ei ole tiedossa.
Alle kouluikäinen lapsi ja kolme nuorta aikuista kuolivat liikenneonnettomuudessa Joensuussa. Ylikomisario Markus Taskinen Itä-Suomen poliisista kertoo MTV Uutisille, että nuoret aikuiset olivat noin parikymppisiä.
Lisäksi yksi samassa autossa ollut henkilö loukkaantui vakavasti. Hänet on kuljetettu sairaalahoitoon. Poliisin mukaan hän oli yksi auton matkustajista. Poliisi ei toistaiseksi kommentoi, olivatko uhrit sukua toisilleen.
Alustavien tietojen mukaan henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastaan tulleen tukkirekan keulaan.
Onnettomuudessa toinen henkilöauto oli ajautunut ulos tieltä väistäessään tilannetta. Kyseisessä autossa ja tukkirekassa olleet henkilöt eivät loukkaantuneet. Poliisi on päässyt jututtamaan heitä onnettomuudesta, mutta poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa kerro heidän näkemyksistään.
Onnettomuuden syy ei ole tiedossa. Poliisin mukaan tie oli osittain sohjoinen. Poliisilla ei ole tietoa, oliko onnettomuusautossa kesä- vai talvirenkaat.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta kello 11.14.
Onnettomuuspaikan tie on suljettu. Pelastus- ja raivaustöiden kerrotaan kestävän myöhään iltapäivään. Poliisi ohjaa liikennettä kiertotielle.
Sivullisten kerrotaan pysähtyneen onnettomuuspaikalle ja heitä kehotetaan tarvittaessa hakemaan apua.
Apua on saatavissa sosiaali- ja kriisipäivystyksen asiakasnumerosta 013 330 9002.
Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat onnettomuuden syytä.