Tutkintavanki karkasi Vantaan vankilasta esiintymällä vapautuvana serkkunaan – selitti "kuulleensa väärin"

Vantaan vankilasta serkkunsa papereilla karanneelle vangille mätkähti oikeudessa sakot. Oikeus ei uskonut miehen selityksiä siitä, että tämä oli luullut pääsevänsä laillisesti vapaaksi.

Syyttäjä vaatii vankeutta kahdelle miehelle tapauksesta. Syyttäjän mukaan kaksikko sumpli 29-vuotiaan vangin karkaamisen marraskuussa 2020. 

Syyttäjän mukaan vapautumassa ollut vanki auttoi tutkintavankina ollutta miestä paossa. Hän antoi tutkintavangille omat henkilötietonsa ja sopi, että tämä poistuisi vankilasta hänen sijastaan.

Oikeudessa selvisi, että miehet ovat serkuksia. 

Vapautumassa ollut mies kertoi, että oli puhelinkopissa soittamassa vaimolleen, kun vartija kuulutti vapauttamisesta.

Mies kertoi pakanneensa tavaransa, soittaneensa itselleen kyydin ja käyneensä sitten tupakalla pihalla hyvästelemässä kaverinsa. Tupakointihetki kesti kymmenen minuuttia.

Palatessaan osastolle hän kysyi, että pääsisikö lähtemään. Tässä vaiheessa selvisi, että vartijat olivat jo vapauttaneet serkun, joka oli esiintynyt hänenä.

Mies kiisti sopineensa tällaisesta mitään etukäteen serkkunsa kanssa.

Karkurin monenkirjavat selitykset

Karkuri itse kertoi oikeudelle, että vartijat kutsuivat vankeja vain sukunimillä. Henkilötunnusta ei kysytä poistumistilanteessa, eikä myöskään etunimeä.

Mies väitti kuulleensa nimen todennäköisesti väärin. Karkurilla on samaoilla kirjaimilla alkava sukunimi.

Karkuri väitti luulleensa, että oli päässyt vapaaksi tutkintavankeudesta. Mies myös väitti, ettei muista, oliko oikeus jo käsitellyt hänen vapauttamistaan.

Karkuri kertoi poistuneensa vankilasta autolla, jossa oli hänen serkkunsa vaimo ja eräs mies. 

Karkuri kertoi, että hänet otettiin kiinni sairaalasta, johon hän joutui sairauskohtauksen takia. Hän oli kirjautunut sairaalaan toisella nimellä.

Miehen mukaan hän oli vasta tuolloin saanut tietää, ettei hänen olisi kuulunut vapautua.

Vapautuminen edellytti puijaamista

Oikeudessa todistajana kuullun vartijan mukaan vapauttaminen edellyttää sitä, että vanki kertoo nimensä ja henkilötunnuksensa. Tämän jälkeen vangin kasvoja verrataan vankitietojärjestelmässä olevaan kuvaan.

Vapautettavan vangin kanssa on tekemisissä vähintään neljä ihmistä tässä prosessissa, ennen kuin vanki päästetään ulos talosta.

Tässä tapauksessa osaston vartija oli uusi hommassaan, eikä tuntenut osaston vankeja. Huijari oli samannäköinen serkkunsa kanssa.

Oikeus kuuli myös kyseistä vartijatuuraria. Tämän mukaan vanki ei voinut kuulla nimeään väärin.

Oikeus piti karkurin selityksiä epäuskottavina

Käräjäoikeuden mukaan karkuri olisi periaatteessa voinut kuulla nimen väärin, sillä serkusten sukunimet olivat melko samankaltaiset.

Väärän vankinumeron antaminen ja väärän nimen käyttö tavaroiden vastaanotossa osoitti kuitenkin, että vanki oli puijannut vartijoita tahallaan.

 Oikeus ei kuitenkaan löytänyt riittävästi näyttöä sille, että serkukset olisivat sopineet huijauksesta keskenään. Niinpä oikeus hylkäsi vankilaan jääneen serkuksen syytteen.

Oikeus tuomitsi karkurin vangin karkaamisesta 70 päiväsakkoon, josta tälle kertyy maksettavaa minimituloilla 420 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat