Laulaja Tuulilla oli ensimmäinen oma keikka Ruisrockissa.
Tuuli esiintyi Ruisrockissa toistamiseen. Tällä kertaa kovassa nosteessa olevalla artistilla oli oma keikka, mutta ensimmäinen Ruisrock-kokemus Tuulilla on kesältä 2023.
– Olin viime vuonna ensimmäistä kertaa ruississa ja olin Iben setissä fiittaamassa. Se on valehtelematta yksi kesän kohokohtia viime vuodelta. Se oli upea päivä ja siinä oli ihana lataus. Tulen muistamaan sen ikuisesti, Tuuli iloitsi.
Taustatiimiltään arvokkaita oppeja saanut artisti totesi muun muassa Jare Tiihosen kannustavan häntä urallaan. Tuuli kertoi, että hän on Tiihosen kanssa viime aikoina keskustellut muun muassa palautumisen tärkeydestä.
– Kun on hektinen elämä, niin se, että osaisi olla jotenkin läsnä kaikissa hetkissä vaatii sen, että pystyy ottamaan aikaa myös itselleen ja palautumaan, Tuuli kertoi.
– Esimerkiksi ennen tätäkin keikkaa olen ottanut aikaa itselleni ja nyt pystyy olemaan täällä täydellä energialla. Sellaisia asioita olemme puhuneet todella paljon, Tuuli tunnustaa.
Tyylikkäästä olemuksestaan tunnettu Tuuli paljastaa MTV Uutisille sinisen hiusvärinsä syntyneen vahingossa.
– Sekoitin sinistä ja pinkkiä, kun halusin seitsemän vuotta sitten festareille lilat hiukset. Laitoin liikaa sinistä seokseen ja tulikin sininen tukka. Siitä asti olen jostakin syytä ollut sinisissä hiuksissa. Tämä on alkanut tuntua niin kodilta, etten tiedä voiko tästä enää luopua, Tuuli nauraa.
Mistä Tuuli hakee vaikutteita tyyliinsä ja miten hän muistelee uransa alkuvaiheita? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!