Tuulikki otti joukon venäläisiä orpolapsia luokseen asumaan

Kaikki alkoi Maksim-nimisestä orpopojasta; 15-vuotiaasta nuorukaisesta, joka oli karun kasvuympäristön tuloksena pieni kuin kirppu.

Tuulikin ystävä kysyi suoraan, voisiko Tuulikki ryhtyä pojan kummiksi - ilman välikäsiä. Ystävä oli tutustunut vuorotteluvapaallaan omin silmin venäläisten katulasten oloihin.

Enhän minä edes osaa venäjää, Tuulikki mietti hädissään. Myöntävä vastaus oli kuitenkin jo syntynyt.

− Ajattelin, että katsotaan, mitä tästä tulee. En laittanut mitään isoja päämääriä. Lähetin hänelle valokuvan ja syntymäpäivänä punaisen pallon. Halusin hänen tietävän, että on yksi ihminen, joka ajattelee häntä, Tuulikki kertoo.

Ajatus lentää

Tuulikki oli miettinyt jo tovin, miten hyödyntää tilavaa kotiaan, lapsuuden maisemista hankkimaansa vanhaa kansakoulua. Maksimin myötä ajatus alkoi lentää. Voisihan orpolapsia kutsua käymään tännekin, tilaa kyllä riittää!

Inkerin kirkon Pyhän Marian seurakunnassa oli jo virinnyt halu auttaa lastenkodin lapsia. Tuulikki ei epäröinyt. Hän toivotti teini-ikäiset orpopojat tervetulleiksi kotiinsa.

Jalon eleen toteuttaminen osoittautui haastavaksi.

− Orvoilla ei ole useinkaan henkilöpapereita. Pitäisi löytää sukulainen, joka antaisi alaikäiselle luvan ulkomaanmatkalle. Yhdelle pojalle ei meinannut löytyä millään. Rukoilimme, että virkailija antaisi passin, vaikka ilman papereita.

Kuin ihmeen kaupalla venäläinen byrokratia taipui. Kesällä 2005 kansakoulun pihaan saapui neljä 15−16-vuotiasta poikaa sekä kaksi ohjaajaa.

Tervetuloa kotiini!

Teini-ikäisille lastenkodin kasvateille kymmenpäiväinen loma kodinomaisessa ympäristössä oli ennen kokematon elämys. Nuoret olivat kaltaistensa tavoin laitostuneita, täysin ummikkoja tavallisen perhearjen suhteen.

Tuulikin tiluksilla riitti puuhattavaa aina puiden teosta elämän ensimmäiseen veneretkeen pienellä puuveneellä.

− Ajattelin, että kuinkahan tässä käy, hyppivätkö ne laidan yli ja kaatavat veneen. Mutta annoin heidän keikuttaa venettä niin, että näkevät, miten se käyttäytyy.

Pojille aikuisen luottamus oli uutta sekin. Venäjällä moni suhtautuu lastenkotilapsiin pelokkaasti. Entä jos he riehaantuvat?

− Pojat rupesivat luottamaan minuun, tulivat kuin porsaat perässä pienine naarmuineen. Nyt yksi heistä on Pietarin yliopistossa, Tuulikki iloitsee.

Viikonloppukoti aukeaa

Leiri osoittautui kaikille osapuolille niin positiiviseksi kokemukseksi, että sille haluttiin jatkoa. Pyhän Marian seurakunta ryhtyi asialle ja perusti paikan päälle Pietariin viikonloppukodin lastenkotilapsille, joilla ei ole lainkaan omaisia.

Tuulikki löysi luontevasti jatkoa omaan rooliinsa. Hän ryhtyi Elämän siiville -projektin kummiyhdyshenkilöksi. Viikonloppukoti avasi ovensa ensimmäisille lapsille.

− Tämä on hieno toimintamuoto, jossa ei pelata suurilla rahoilla, vaan otetaan lapsia kotiin ikään kuin perheeseen. Heitä on noin viisi kerralla, jotta kaikki saavat henkilökohtaista huomiota, Tuulikki kertoo.

Siivet elämään

Kummiprojekti pyörii jo viidettä vuotta. Ensimmäiset vuodet Tuulikki ravasi viisumisäännösten vuoksi edestakaisin Suomen ja Venäjän väliä. Nyt työviisumi mahdollistaa pysyvän oleskelun itänaapurissa. Kummitoiminnan lisäksi Tuulikki hoitaa Pyhän Marian seurakunnan tiedottajan virkaa.

Menneet vuodet ovat sekä ottaneet että antaneet.

− Kyllä siellä jokainen vähän järkyttyy, kun kuuntelee tarinoita ja yrittää miettiä, mitä voisi tehdä. Jokainen lapsi odottaa, että vanhemmat tulevat vielä heidät hakemaan. Se on kauhean surullista, ettei voi sanoa, etteivät he koskaan tule.

Tästäkin syystä Tuulikki kokee vahvasti, että häntä tarvitaan. Lapsista on tullut läheisiä, osa on päässyt jo omille jaloilleenkin.

− Sitä haluaa vain turvata ja olla turvallinen; että lapset saisivat jonkunlaista luottamusta elämään.

Pietari heräsi ongelmaan: Orpolapsia markkinoidaan jopa televisiossa

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.