Suomessa tutkitaan tuulivoimaloiden vaikutusta direktiiveillä suojeltuihin luonnonvaraisiin elämiin.
Vuoden alusta alkanut tutkimus kestää viisi vuotta ja sen toteuttaa Luonnonvarakeskus. Tutkimuksen rahoittamisessa on mukana 14 tuulivoimayhtiötä. Seuraavaksi tutkimuksessa kerätään tietoja eläinten liikkumisesta tuulivoima-alueilla ja niiden ympäristöissä.
Luonnonvarakeskuksessa hankkeen koordinoinnista vastaava erikoistutkija Ari Nikula kertoo MTV:lle, että tutkimusta tarvitaan lainvalvonnan tueksi, sillä ELY-keskusten tehtävänä on arvioida mahdollisten tuulivoimaloiden riskiä suojeltaville lajeille ennen luvan myöntämistä.
– Koko hankkeen lähtökohtana on saada tietoa ja ohjeistusta tuulivoimaloiden sijoittamiseen, Nikula kertoo.
Sudet ja porot karttavat tuulivoimaloita
Tutkimus tarkastelee tuulivoimaloiden vaikutusta susiin, metsäpeuroihin ja kotkiin. EU:n luonto- ja lintudirektiivin mukaan kyseisten eläinten pesä- ja lisääntymispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.
Luonnonvarakeskuksen mukaan tuulivoimaloiden rakentamisella ja tuulivoimatuotannolla voi olla sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia luonnonvaraisiin eläinlajeihin. Tutkimuksia tuulivoimaloiden vaikutuksista eläimiin on jonkin verran maailmalla, mutta ne eivät ole aina suoraan monistettavissa suomalaiseen luontoon.
– Kansainvälisistä tutkimuksista löytyy joitain yleisiä sääntöjä eläinten käyttäytymisestä tuulivoimaloiden läheisyydessä. Jotkut lajit, kuten sudet, välttelevät niitä, jos ne rakennetaan vanhojen reviirien läheisyyteen. Toisaalta nuoremmat sudet saattavat hyväksyä niitä alueelleen. On kuitenkin huomattu, että susien lisääntymismenestys saattaa olla heikompi tuulivoimalan lähellä, jolla on vaikutusta populaatiotasoon pitkällä aikavälillä.
– Poroista tiedetään, että naaraat välttelevät tuulivoimaloita muutamaan kilometriin saakka.
GPS-seurantaa eläimille
Osana tutkimusta Luonnonvarakeskus varustaa eläimiä GPS-paikantimilla. Nikulan mukaan seurannassa hyödynnetään myös poronhoitajien omia GPS-pantoja sekä muuta tietoa, jota Luonnonvarakeskuksella on jo eläinlajeista.
– Eläinten merkinnöissä kiinnitetään erityistä huomiota eläinten hyvinvointiin työn kaikissa vaiheissa. Eläinten pyynnin ja merkinnän tekevät siihen koulutetut henkilöt. Paikanninlaitteet on suunniteltu kullekin lajille sopiviksi sekä muodoltaan että painoltaan, Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa kuvaillaan.