Sunnuntaina vietetään isänpäivää, mutta millaisia isiä löytyy tv-maailmasta? Listasimme TV Guiden inspiroimana televisiomaailman pahimpia isähahmoja.
TV Guide esittelee nettisivujensa jutussaan tv-maailman karmeimmat isät. Kokosimme heistä 10 yhteen. Taitaa oman isän käytös ollakin täysin normaalia näihin hirviöihin verrattuna.
1. Veronica Mars -sarjan Aaron Echolls
Harry Hamlin näytteli Veronica Mars -sarjassa Aaron Echollsia. Aaron olikin sarjassa julmaa julmempi, kammottava isä. Aaron ei ainoastaan hakannut poikaansa, vaan hän myös viritteli suhteen poikansa tyttöystävän kanssa. Lopuksi isä vielä tappoi poikansa tyttöystävän. Kun pojan uusi tyttöystävä meinasi antaa Aaronin ilmi, tappoi isä myös hänet.
2. Arrow-sarjan Malcolm Merlyn
John Barrowman nähtiin Arrow-sarjassa Malcolm Merlynin roolissa. Malcolm petti molemmat lapsensa. Malcolmin poika kuoli taistelussa, jossa Malcolm yritti tuhota Gladesin kostaakseen vaimonsa murhan. Lisäksi hän pakotti Thea-tyttärensä murhaamaan ystävänsä Sara Lancen.
3. The O.C. -sarjan Jimmy Cooper
4. Breaking Bad -sarjan Walter White
Bryan Carnstonin esittämä Walter White väitti pitkään tekevänsä kaikkensa perheensä eteen. Niin hän varmasti aluksi tekikin, mutta lopulta mies mieltyi pahiksen rooliin. Valitettavasti, tämä vaaransi lopulta koko perheen hengen ja lopulta mies menettikin kaiken.
5. Kosto-sarjan Conrad Grayson
Vaikka asiaa miten pyörittelisi, on Henry Czernyn esittämä Conrad Grayson paha mies. Grayson opetti lapsiaan arvostamaan rahaa ja valtaa yli kaiken. Lisäksi mies oli vastuussa traagisesta lento-onnettomuudesta, jossa kuoli satoja ihmisiä.
6. The Sopranos -sarjan Tony Soprano
James Gandolfinin esittämä Tony Soprano kuvan etualalla nahkatakissaan.
James Gandolfinin legendaarinen hahmo, The Sopranos -sarjan Tony Soprano oli hyvä olemaan paha. Siksi me juuri rakastimme häntä. Oikeastaan Tonyn takia tämän listan muut miehet ovat olemassa. Ikävä kyllä Tonyn rikosten täyttämä elämä teki kaiken kuitenkin hyvin hankalaksi hänen lapsilleen Meadowille ja A.J.lle.
7. Gilmore Girls -sarjan Christopher Hayden
David Sutcliffen esittämä Christopher Hayden oli juuri sen verran tekemisissä Roryn kanssa, että se loi toivoa Rorylle. Rory uskoi ja toivoi miehen muuttuneen, vaan huomatakseen, että hän ei edelleenkään ollut muuttunut. Yleensä miehen sapuessa paikalle kaikki saivat vain huomata, miten paskamainen hän onkaan.
8. Game of Thronesin Stannis Baratheon
Game of Thones -sarjassa riittää julmia hahmoja. Yksi heistä on Stephen Dillanen esittämä Stannsi Baratheon. Olisi helpompaa nostaa esiin Westerosin kaupungin muutamat hyvät isät, kun yrittää antaa kruunu kauheimmalle. Nimeämm ekuitenkin pahimmaksi isäksi Stannisin. Hän poltti tyttärensä elävältä uskonnollisen vakaumuksen takia ja yritti sillä pedata mahdollisuuksiaan tulla kuninkaaksi. Voimme edelleen kuulla tyttären kaamean huudon.
9. Hävyttömät-sarjan Frank Gallagher
On olemassa kaameita isiä ja sitten on William H. Macyn esittämä Frank Gallagher. Frank on alkoholisti, joka jatkuvasti hylkäsi kuusi lastaan saadakseen aineita ja käytti siihen kaikki rahansa. Hän myös teki jatkuvasti katoamistemppuja, päiviksi tai viikoiksi. Gallagherien lasten oli itse kasvatettava itsensä. Frank kyllä palasi kotiin tarvitessaan lisää rahaa, mutta tämä vain pahensi tilannetta.
10. Supernatural-sarjan John Winchester
Jeffrey Dean Morganin näyttelemä Winchester ei suinkaan ollut tämän listan pahimpia isiä, mutta hänen laspillaan oli rankka lapsuus. Kun demoni tappoi Johnin vaimon, pakkasi hän lapsensa autoon ja käytti koko elämänsä monsterijahtiin. Lapset Sam ja Dean kasvoivat siis kaameissa motelleissa syöden huonoa ruokaa. Ei siis ihme, että he eivät aikuisiällä kyenneet elämään onnellista, terveellistä elämää.
Lähde: TV Guide