TVO huolissaan ydinvoimahankkeen jatkosta: Perää Arevalta tietoa Olkiluoto 3:n kohtalosta

ydinvoimala olkiluoto 3 areva tvo olkiluoto3
Olkiluodon kolmosreaktorin työmaa.Str / Lehtikuva
Julkaistu 24.11.2016 16:52

MTV UUTISET - STT

Teollisuuden Voima ( TVO ) on huolissaan laitostoimittaja Arevan osien myynnistä sähköyhtiö EDF:lle.

TVO sanoo tiedotteessaan epäilevänsä, että kauppa jättää Olkiluodon kolmosreaktorin rakentamishankkeen yhtiörakenteeseen, jonka varat ja resurssit eivät riitä.

EDF ostaa Arevan ydinvoimalaliiketoiminnan, mutta Olkiluodon kolmosreaktori ei kuulu kauppaan. 

TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhuan mukaan TVO tarvitsee kiireellisesti varmistuksen siitä, että Areva sitoutuu hankkeeseen.

– Ymmärrämme uudelleenjärjestelyn tarpeen, mutta odotamme, että TVO:n oikeuksia kunnioitetaan ja kaikki laitostoimittajan velvollisuudet hoidetaan laitostoimitussopimuksen mukaisesti, Tanhua sanoi.

Tanhua kertoo, että hanke etenee toistaiseksi vielä normaalisti, mutta TVO on huolissaan kaupan tulevista vaikutuksista. Arevan pelätään menettävän teknistä asiantuntemusta ja tärkeitä henkilöstöresursseja EDF:lle.

– Projektin omistajuuden irrottaminen OL3 EPR -projektin valmistumiseen ja käyttöönottoon tarvittavista resursseista ei ole vastuullista toimintaa ydinvoimateknologian toimittajalta, Tanhua sanoi.

Ranskan valtio on sekä Arevan että EDF:n suurin omistaja.

1:49img

Tuoreimmat aiheesta

Talous