Vain yhdestä kahteen prosenttia Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Suomeen tulevista matkailijoista on osallistunut vapaaehtoiseen koronatestiin lentoasemalla kuluneen viikon aikana.
Vantaan sosiaali- ja terveystoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö kertoo, ettei hänellä ole tietoa yhdestäkään positiivisesta testituloksesta.
Lue myös: Helsingin apulaispormestari huolestui toden teolla koronaluvuista: ”Voisiko jo tänään alkaa toimia samoin kuin toukokuussa?”
– Minulla ei ole tietoa, että olisi ollut positiivisia. Se ei tarkoita, ettei niitä olisi voinut olla. Tuloksen saaminen kestää vuorokauden, Aronkytö sanoo.
Testin ottamisesta huolehtii Huslabin henkilökunta. Helsinki-Vantaan testauspiste on auki 24 tuntia vuorokaudessa.Suurin osa testatuista on ulkomaalaisia. Testaukset kohdistetaan erityisesti matkustajiin, jotka tulevat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) karanteenimaiksi määrittelemistä maista. Näitä matkustajia on päivittäin noin tuhat, kun lentoaseman kautta on saapunut vuorokaudessa noin 5 000 matkustajaa.
Testaustarvetta arvioidaan terveysinfossa
Aronkydön mukaan kaikille matkustajille jaetaan THL:n yleisohjeet.
– Lisäksi riskimaista tulevat matkustajat saavat karanteeniohjeen, ja kaikki matkustajat saavat koronaohjekyselyn, jonka perusteella hakeudutaan terveysneuvontaan ja sitä kautta testaukseen.
Lue myös: THL: Koronaviruksen takia sairaalahoidossa nyt vain kolme ihmistä: Kukaan ei tehohoidossa
Lentoaseman tuloaulojen läheisyydestä löytyy terveysinfo, jossa työskentelee terveydenhuollon ammattilaisia. Terveysinfossa arvioidaan matkustajan testaustarve ja matkustaja lähetetään tarvittaessa eteenpäin testauspisteeseen, joka toimii lähtöaulan kakkoskerroksessa konferenssitiloissa.
Tuloauloista löytyy myös Finavian yleisneuvontapisteitä, joissa jaetaan yleisohjeita koronaviruksesta ja omaehtoisesta karanteenista. Lentoasemalla on myös maskisuositus.
– Finavia suosittaa maskeja, ja lentokoneessa on pakko käyttää maskia. Lentokentällä maskit ovat yleistyneet viimeisen viikon aikana. Yli puolet matkustajista käyttää maskia, Aronkytö sanoo.