Yhdysvalloissa työllisyys kasvoi elokuussa odotettua vähemmän.
Työllisten määrä Yhdysvalloissa kasvoi 142 000 henkilöllä, kertoo maan työministeriö. Työttömyysaste oli elokuussa 4,2 prosenttia.
Asiantuntijat odottivat uutistoimisto Reutersin kokoamien tietojen mukaan, että työllisten määrä olisi kasvanut 160 000 henkilöllä. Työttömyysasteen odotettiin olevan juuri 4,2 prosenttia.
Tilanne kuitenkin parani heinäkuusta. Heinäkuussa työllisten määrä kasvoi maassa 114 000 henkilöllä ja työttömyys oli 4,3 prosenttia.