Ministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi tänään, että työpaikoille valmistellaan koronapassia.
Työntekijöitä edustava SAK katsoo sen sotivan yhdenvertaisuutta vastaan, kun työnantajien leirissä katsotaan olevan muitakin keinoja vielä käytettävissä.
– Oikeus tehdä työtä on perustuslaillinen oikeus, ja tietysti näiden rajoittavien toimien pitää olla aina oikeasuhtaisia, SAK:n työmarkkinapäällikkö Karoliina Huovila huomauttaa.
Lue lisää: Ministeri Kiuru: Työpaikoille valmistellaan koronapassia
Huovila ei usko koronapassin soveltuvan kaikille aloille.
– Työn tekemisen tavat ja työpaikat ovat hyvin erilaisia ja on ehkä vaikea löytää sellaista mallia, joka sopisi jokaiseen.
Perustuslakiin tukeutuu myös EK
Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala puhuu myös perusoikeuksista.
– Nythän on kysymys siitä, mikä on kaikista tärkein perusoikeus, ja mielestäni se on henki ja terveys. Jos katsotaan, että tätä perusoikeutta halutaan kunnolla turvata, niin silloin kyllä löydetään keinot ja otetaan koronapassi käyttöön työpaikoilla.
EK on jo aiemmin penännyt koronapassia, ja toivookin sen etenevän nyt pikaisella aikataululla.
– Tässähän on kyse siitä, että kun koronapassi otetaan työpaikoilla käyttöön, niin voidaan suojata työntekijöitä ja yritysten asiakkaita, Oksala sanoo.
Koronapassi ei ole se järein ase
Oksala ei näe ongelmana sitä, että myös rokottamattomana pidättäytyville tulee taata työnteon mahdollisuus.
– On monta työtä, jota pystyy tehdä etänä. Melkein puolet suomalaisista on pystynyt olemaan etänä, Oksala sanoo.
Entä työtehtävät, joissa ei voi olla etänä?
– Sitten tehdään muita järjestelyjä, joilla turvataan muiden työntekijöiden turvallisuus ja turvataan se, että rokottamattomalle löydetään työ. Viimeinen keino on se, että jos ei mikään onnistu ja ihminen ei suostu ottaa rokotetta, palkanmaksu keskeytetään, Oksala sanoo.