Ainakin 15 ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui asuintaloon osuneessa Venäjän raketti-iskuissa Donetskin alueella, Ukrainassa.
Iskut tuhosivat viisikerroksisen kerrostalon Itä-Ukrainassa sijaitsevassa Tshasiv Jarin kaupungissa lauantai-iltana.
Presidentti Volodymyr Zelenskin kansliapäällikkö Andriy Yermak kutsui tapahtumaa terrori-iskuksi Telegram-viestipalvelussa.
Iskuja on raportoitu myös Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa.
"Kaikkialla oli kaaosta"
Paikallinen asukas, Venera, kertoo menneensä sokkitilaan iskujen alettua. Kerrostalon raunioista selviytynyt nainen sanoo viettäneensä koko yön kadulla.
– Minulla on kaksi kissanpentua, jotka halusin pelastaa. Sinkouduin kuitenkin vessaan ja kaikkialla oli kaaosta. Olin sokissa, yltä päältä veressä. Kun pääsin ulos vessasta, huone oli täynnä kivimurskaa, kolme kerrosta romahti alas. En ikinä löytänyt kissanpentujani kivimurskan alta, Venera kyynelehtii.
Uutistoimisto Reuters vieraili sunnuntaina tapahtumapaikalla, jossa raivaustyöt olivat yhä käynnissä.
Katso yläpuolelta video tapahtumapaikalta.