Venäjän puolustusministeriön mukaan sen joukot ovat jatkaneet viikonloppuna aluevaltauksia Harkovan alueella Koillis-Ukrainassa.
Ministeriö kertoi tänään Venäjän joukkojen onnistuneen valtaamaan Berestoven kylän, joka sijaitsee itäisellä rintamalinjalla lähellä Luhanskin aluetta. Luhanskin alue on jo lähes kokonaan Venäjän hallussa.
Ukraina oli perjantaina sanonut kyenneensä estämään Venäjän eteneminen Harkovan alueella ja että Ukrainan joukot olivat ryhtyneet vastahyökkäykseen.
Venäjä on kuitenkin sittemmin voimistanut hyökkäystään rintaman muissa osissa. Eilen se teki Harkovan kaupunkiin myös ainakin kaksi tuhoisaa iskua, joissa kuoli ja haavoittui siviilejä.
Zelenskyi vetosi tuen puolesta
Zelenskyi vetosi tänään Yhdysvaltain presidentti Joe Bideniin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingiin, jotta nämä osallistuisivat Ukrainan rauhaan tähtäävään konferenssiin. Konferenssi järjestetään Sveitsissä kesäkuussa.
– Vetoan maailman johtajiin, jotka ovat vielä sivussa maailmanlaajuisen rauhankonferenssin ponnisteluista, Zelenskyi kertoi julkaisemassaan videoviestissä.
– Tukekaa rauhankonferenssia henkilökohtaisella johtajuudellanne ja osallistumisellanne. Maailmanlaajuisen enemmistön ponnistelut ovat paras tae siitä, että kaikki sitoumukset toteutetaan, Zelenskyi lisäsi.
Sveitsin hallitus on kertonut kutsuneensa konferenssiin 160 eri delegaatiota. Zelenskyin mukaan yli 80 maata on jo vahvistanut osallistuvansa. Venäjä ei ole osallistumassa konferenssiin.
Kiina on virallisesti pysytellyt konfliktissa puolueettomana, mutta Venäjän ja Kiinan kumppanuus on vain tiivistynyt hyökkäyksen jälkeen.
Rautakauppaiskun uhriluku nousi
Toinen Venäjän Harkovaan lauantaina tekemistä iskuista osui suureen Epitsentr-nimiseen rautakauppaan.
Harkovan alueen kuvernööri Oleh Synegubov kertoi tänään, että uhriluku oli jälleen noussut ja iskussa kuollut ainakin 16 ihmistä.
Lue myös: Harkovan rautakauppaisku yksi viime aikojen tuhoisimpia, uhriluku kasvaa – silminnäkijät kuvaavat tapahtumia
Iskussa haavoittui lisäksi yli neljäkymmentä ihmistä, ja useita on yhä kateissa iskun jäljiltä.
Synegubovin mukaan rautakauppaan osui kaksi kauko-ohjattavaa pommia. Iskun seurauksena rautakaupassa syttyi tulipalo, jonka sammuttamisessa meni 16 tuntia.
– Hyökkäys tehtiin ostoskeskukseen jossa oli paljon ihmisiä -- tämä on puhdasta terrorismia, Harkovan pormestari Ihor Terehov sanoi Telegram-viestipalvelussa.
Presidentti Zelenskyi sanoi eilen Telegramissa, että kaupassa saattoi olla yli 200 ihmistä. Hän niin ikään tuomitsi iskun "ilmiselvään siviilikohteeseen".
Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass väitti ohjusiskun tuhonneen "asevoimien varaston ja komentokeskuksen" kauppakeskuksen sisällä.
Venäjä teki lisäksi lauantai-iltana Harkovan keskustaan iskun, jossa haavoittui 14 ihmistä.