Nainen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen hänen huijattuaan kymmeniä ihmisiä ostamaan kauttaan geenitestejä. Tosiasiassa vain osa palveluista toimitettiin tilaajille, ja näiltä veloitettua ylihintaa käytettiin luvattujen asioiden sijaan naisen omiin kustannuksiin.
Rikokset tapahtuivat Lohjalla vuosina 2015–2017. Nainen oli saanut kymmenet henkilöt tilaamaan kauttaan yhdysvaltalaisyrityksen geenitestejä sukututkimuksellisiin tarkoituksiin.
Nainen ei ollut kuitenkaan tilannut kaikkia pyydettyjä tutkimuksia, oli kertonut testeille todellisuutta korkeamman hinnan ja oli käyttänyt testejä varten maksettuja rahoja omiin kuluihinsa. Rahoja toimittamattomista tutkimuksista ei oltu palautettu.
Nainen oli kohdentanut palvelunsa erityisesti vanhemmille ihmisille, joiden englanninkielen taito tai tietotekniset kyvyt eivät riittäneet tilausten tekoon. Hän tavoitti kohteensa pitämällä sukututkimukseen liittyviä luentoja, joissa kertoi voivansa auttaa tutkimusten teettämisessä.
Oikeus: Huijasi vanhuksia
Nainen sai toimistaan voittoa yhteensä lähes 61 000 euroa. Naisen omat tulot koostuivat erilaisista tuista ja hän oli ulosotossa.
– Tekotapa osoittaa kaikkien tekojen osalta selkeää yksituumaisuutta ja suunnitelmallisuutta. Kun kysymys on järjestelmällisestä ja samanlaisena toistuvasta toiminnasta, käräjäoikeus katsoo, että kysymys on yksittäisen teon vähäisyydestä huolimatta jokaisen teon osalta petoksesta eikä lievästä petoksesta, tuomiossa kerrotaan.
Vuonna 1963 syntynyt nainen tuomittiin lopulta yhteensä 56 petoksesta. Uhrien menetykset vaihtelivat sadoista euroista reilusti yli tuhanteen euroon. Naisella ei ollut aiempaa rikosrekisteriä.
Tuomio ei ole lainvoimainen.