UMK:n yllättävin kokoonpano! Teflon Brothersien pyyntö sai Pandoran pään kääntymään: "Olin päättänyt, etten enää ikinä tee tätä uudestaan"

Teflon Brothers x Pandora
Yle
Julkaistu 17.01.2021 14:02

MTV VIIHDE

Uuden Musiikin Kilpailussa nähdään tänä vuonna kaksi yhtyettä. Teflon Brothers ja Pandora ovat päättäneet lyödä hynttyyt yhteen ja tavoitella Suomen seuraavaksi euroviisuedustajaksi.

Tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa nähdään poikkeuksellisen mielenkiintoinen yhteistyökuvio, kun bilebiiseistään tuttu Teflon Brothers -yhtye ja ysäritähti Pandora pyrkivät Euroviisuihin kappaleella I Love You.

Ajatus Euroviisuihin osallistumisesta oli Teflon Brothersien Volin mukaan pyörinyt yhtyeen mielessä jo monta vuotta.

– Tapasimme Pandoran samoilla festareilla muutama vuosi sitten ja meillä synkkasi heti, Voli kertoo MTV Uutisille.

Lue myös: Tässä ovat UMK-finalistit – mukana Danny, Teflon Brothers ja viime vuoden voittaja

Pandora sanoo olleensa otettu yhteydenotosta.

– Olen odottanut uusia haasteita, joten olin iloisesti yllättynyt, nykyään Vantaalla asuva ysäritähti kommentoi.

Laulaja on pyrkinyt aiemminkin Euroviisuihin kotimaassaan Ruotsissa. Vuosina 2003 ja 2004 tie päättyi kuitenkin jo alkukarsintoihin.

– Olin päättänyt, etten enää ikinä tee tätä uudestaan, Pandora muistelee.

Lue myös: Musiikkilegenda Danny tähtää Euroviisuihin – ex-rakas Erika Vikman tiesi asiasta: "Pystymme keskustelemaan kaikesta"

Nyt hän kertookin olevansa iloinen, kun saa olla osana bändiä.

– Olemme Teflon Brothersin kanssa erilaisia, mutta juuri siksi meistä voi tulla jotain uniikkia.

Räppäri Voli kertoo kilpailukappaleen olevan tuttua Teflon Brothersia. Osa kappaleesta lauletaan suomeksi ja osa englanniksi. 

– Olen itse kirjoittanut oman osuuteni, Masked Singer Suomen ensimmäisellä kaudella kilpaillut Pandora vinkkaa.

Tuoreimmat aiheesta

Teflon Brothers