Helsinkiin EU:n epäviralliseen ulkoministerikokoukseen saapunut Unkarin ulkoministeri Peter Szijjarto jatkoi Suomi-kritiikkiä, jota on kuultu muun muassa pääministeri Viktor Orbanin suunnalta.
Szijjarto sanoi, että Suomen ja Unkarin suhteet ovat aina perustuneet molemminpuoliselle kunnioitukselle, mutta nosti sen jälkeen esiin muun muassa sen, että Suomessa ei ole perustuslaillista tuomioistuinta.
Suomen tomera suhtautuminen oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen on poikinut kritiikkiä sekä Unkarista että Puolasta.
Suomen ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr.) kysyttiin kantaa Unkarin lokakampanjaan. Haavisto muistutti, että EU-puheenjohtajamaana Suomen on tärkeää pitää oikeusvaltiokysymyksiä esillä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.