Unkari tukee Puolaa EU-lakikiistassa – Orbanille EU on tuttu vastus

Viktor Orban.
Unkarin pääministeri Viktor Orban.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 09.10.2021 23:37

MTV UUTISET – STT

Unkari ilmoitti lauantaina tukevansa Puolaa maan kiistassa EU:n kanssa. Puolan perustuslakituomioistuin linjasi torstaina, että osa EU:n perussopimusten artikloista on maan perustuslain vastaisia, mutta ensisijaisuusperiaatteen mukaisesti EU-oikeus on kansallisen oikeuden yläpuolella.

Puola on varoittanut EU:ta, ettei unionin kuulu puuttua sen lakiuudistuksiin.

Unkarin pääministeri Viktor Orbanin tiedottaja kertoi pääministerin vetoavan EU:hun, jotta se kunnioittaisi jäsenmaiden itsemääräämisoikeutta. Orbanin allekirjoittamassa hallituksen päätöksessä EU:ta syytetään "huonoista käytännöistä", joiden tavoitteena on "rajoittaa jäsenmaiden oikeuksia".

Orban on Puolan oikeistolaisen pääministerin Mateusz Morawieckin liittolainen. Hän on useaan otteeseen ollut itsekin EU:n kanssa nokikkain esimerkiksi pakolaisasioista.

Asiantuntijoiden mukaan tuomioistuimen linjaus voisi jopa johtaa Puolan eroon EU:sta eli "Polexitiin". Puolan hallitus kuitenkin vakuutti perjantaina maan haluavan pysyä osana unionia.

Lue myös: Puola haluaa pysyä EU:ssa – pääministeri Morawiecki: "Puolan paikka on ja tulee olemaan eurooppalaisessa kansakuntien perheessä"

Lue myös: Puolan korkein oikeus: Osa EU:n lainsäädännöstä on maan perustuslain vastaisia

Tuoreimmat aiheesta

EU