Koronaeristyksen takia monet itsestä huolehtimiseen kuuluvat rutiinit ovat saattaneet jäädä vähemmälle huomiolle tai jopa tyystin unohtua.
Esimerkiksi kaikki eivät jaksa enää nähdä yhtä paljon vaivaa hammaslangan kanssa, ja jos edessä on etäpäivä yksin koneen äärellä, voi hiusten harjaaminen tai aamusuihku jäädä helposti välistä.
Monelle kasvojen pesukin muistuu mieleen vasta puolenpäivän tienoilla. Voiko siitä olla haittaa, jos se unohtuu tyystin? Entä mitä tapahtuu iholle, jos kasvovoiteen käyttämisen jättää kokonaan? Well + Good kysyi kasvovoiteen merkityksestä aikuisen ihon hoidossa dermatologi Paul Deanilta.
Kosteusköyhä iho voi hilseillä
Ensinnäkin on tärkeää tuntea ihon perusrakenne, jotta voi ymmärtää miten kosteusvoide tarkalleen ottaen toimii.
– Ihollasi on päällimmäinen kerros, joka koostuu kuolleista ihosoluista. Sen nimi on marraskesi, ja se on orvaskeden uloin kerros. Siitä näkee ihon kuivuuden ja hilseilyn, Dean kertoo.
– Ihosi muuttuu kuivaksi ja hilseileväksi, kun kuolleet ihosolut irtoavat normaalilla tahdilla ja jos alla ei ole kosteutettua ihosolukkoa.
Kosteuttamalla ihoasi muodostat vallin marraskeden ja alempien ihokerrosten väliin, niin ettei kosteus karkaa irtoavien kuolleiden ihosolujen mukana.
Se, että unohdat kosteuttaa kasvosi yhtenä päivänä, ei tee ihollesi hallaa. Se voi kuitenkin dominoefektin tavoin johtaa ärsyttäviin iho-ongelmiin. Jos sen kerran unohtaa, saattaa se unohtua seuraavanakin päivänä.
– Et sinänsä vahingoita ihoasi, mutta sen ulkonäkö voi kärsiä, Dean varoittaa.
– Ajan kanssa et esimerkiksi halua koskea tai raaputtaa kasvojesi ihoa, koska se tuntuu epämukavalta. Punoitus voi myös lisääntyä.
Ilmastolla ja ihotyypillä on merkitystä
Se, kuinka pahasti ihosi saattaa ärtyä ilman kosteusvoidetta, riippuu ihotyypistäsi ja ympäristön tekijöistä.
– Kuivassa ilmastossa ihosi solut kuivuvat nopeammin. Samaa ei tapahdu yhtä dramaattisesti kosteassa ilmastossa.
Jos ajatellaan ihon solujen uudistumista, ei yhden päivän lapsus ole kovin iso ongelma.
– Ihosoluilla menee noin 29 päivää siirtyä pohjakerroksista ihon päällimmäiseen kerrokseen, Dean kertoo.
– Yhtenä päivänä kiristävä tunne voi olla todella minimaalinen. Parissa päivässä iho voi kuitenkin alkaa jo muuttua hilseileväksi. Kolmannen päivän tietämillä ihon pelkkä koskettaminen sormenpäällä voi saada sen punaisen ärtyisäksi ja epämukavan tuntuiseksi.
Päivä sinne tai tänne ei siis haittaa ihon kosteustasapainon kannalta, mutta jotta ihosi kestää nykyisissä olosuhteissa kärsimättä, on parasta kosteuttaa kasvot kahdesti päivässä. Kellonajoilla ei ole väliä, eli ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa, jos muistat pestä ja kosteuttaa kasvosi vasta etäpäivän lounastauolla.
Lue myös: Mitä ihollesi tapahtuu, kun et meikkaa päivään, viikkoon tai kuukauteen?
Lue uusimmat lifestyle-aiheet.
Lähde: Well + Good