The 69 Eyes -rumpali Jussi 69 kirjoittaa Instagram-tilillään tunteikkaasti HIM-yhtyeestä.
Uransa uudenvuodenaattona Helsingin Tavastia-klubilla päättävä HIM-yhtye nousee tänään keskiviikkona illalla lavalle Helsingin Jäähallissa.
Yhtyettä lämmittelevän The 69 Eyes -yhtyeen rumpali Jussi 69 julkaisi tänään Instagram-tilillään kuvan, jossa hän halailee hymyillen HIM-nokkamies Ville Valon kanssa.
– Raskain sydämin nousen viimeistä kertaa ikinä samalle lavalle bändin kanssa, jota rakastan niin paljon. Mutta HIMin musiikki ja heidän perintönsä, ne säilyvät ikuisesti, Jussi 69 kirjoittaa kuvan yhteydessä.
HIM on ollut lähes koko syksyn jäähyväiskiertueella ympäri maailmaa. Yhtye huipentaa uransa viiden illan keikkaputkeen Suomessa.
Tänään keskiviikkona 27. joulukuuta HIM esiintyy Helsingin Jäähallissa, torstaina 28. joulukuuta Oulun Terminaali-areenalla, perjantaina 29. joulukuuta Seinäjoen Rytmikorjaamolla ja lauantaina 30. joulukuuta Tampereen Pakkahuoneella.
Viimeisen keikkansa HIM soittaa Helsingin Tavastia-klubilla sunnuntaina 31. joulukuuta.