Kolmen vuoden ajan seurustelleet Chaturong Suksuk ja Kanchana Pachunthuek avioituivat lauantaina Thaimaassa. Juhlat päättyivät kammottavaan verilöylyyn. Tapauksesta uutisoi muun muassa BBC.
Paraurheilijana uinnissa kunnostautuneen Suksukin kerrotaan poistuneen yllättäen hääjuhlasta autolleen ja palanneen sitten takaisin pistoolin kanssa.
Suksuk ampui hääpaikalle vaimonsa sekä tämän 62-vuotiaan äidin ja 38-vuotiaan siskon. Kaksi häävierasta sai osuman harhaluodeista, ja toinen heistä kuoli. Lopuksi Suksuk ampui vielä itsensä. Mediassa esillä olleiden tietojen perusteella Suksuk ampui kaikkiaan 11 laukausta.
Poliisin mukaan Suksuk oli tapahtumahetkellä "melko humalassa". Ase oli luvallinen, ja se oli ostettu laillisin keinoin viime vuonna.
Suksukilla ja Pachunthuekilla kerrotaan olleen riitaa hääjuhlan aikana. Lisäksi Suksukin, 29, kerrotaan olleen epävarma ikäerostaan 15 vuotta vanhempaan Pachunthuekiin.
Suksuk saavutti hopeaa viime vuonna Indonesiasa järjestetyissä Asean Para Gameseissa. Hänen uskottiin olevan Thaimaan joukkueessa ensi kuussa järjestettävissä World Abilitysport Gameseissa.
Muun muassa indonesialaisen The Straits Times -lehden mukaan Suksuk olisi edustanut Thaimaata uinnissa ja ammunnassa myös paralympialaisissa.