Urheilupsykologi kiittelee huippu-urheilijoiden kykyä hakea apua ajoissa – ”Henkinen jaksaminen ei ole enää tabu”

Puhutaanko huippu-urheilijoiden henkisestä jaksamisesta tarpeeksi? 8:08
Urheilupsykologi Tatja Holmin mukaan hoidossa on vielä kehitettävää, vaikka asioista jo puhutaan avoimemmin kuin ennen.

Urheilupsykologin mukaan huippu-urheilijoiden mielenterveyden hoitopoluissa on vielä paljon kehitettävää.

Jääkiekkopiireissä on alettu puhua aiempaa enemmän pelaajien henkisestä hyvinvoinnista.Yksi viimeisimmistä asian kanssa julkisuuteen tulleista on jääkiekkotähti Patrik Laine ja hänen seuransa Columbus Blue Jackets. Seura ja Laine kertoivat viime viikonloppuna Laineen osallistuvan NHL:n ja pelaajayhdistyksen tukiohjelmaan, jossa autetaan muun muassa mielenterveysongelmista kärsiviä.

Urheilupsykologi Tatja Holmin mukaan henkisestä hyvinvoinnista puhuminen on huippu-urheilussa elintärkeää.

– En osaa ottaa kantaa Patrik Laineen tilanteeseen, mutta on hyvä, että apua ja tukea haetaan haastavissa tilanteissa, Holm sanoi Viiden jälkeen -ohjelmassa.

– Henkinen jaksaminen ei ole enää vaiettu haaste eikä tabu, vaikka siihen liittyy paljon stigmaa vielä.

Holmin mukaan hoidossa on vielä kehitettävää, vaikka asioista jo puhutaan avoimemmin kuin ennen.

– Meillä on paljon tehtävää vielä siinä, minkälainen ympäristö tukee mielenterveyttä. Hoitopolkuja täytyy kehittää vahvasti, Holm sanoo.

Myös jääkiekkoilija Miska Siikonen on kertonut avoimesti mielenterveyden haasteistaan.

Katso video: Saipan kapteeni Miska Siikonen kertoo vakavasta uupumuksestaan muutaman vuoden takaa

Lue myös:

    Uusimmat