Urpo Martikaisesta Hyvien Tapojen Lähettiläs

Maikkarin uutisankkuri Urpo Martikainen jää eläkkeelle. (Kuva: Niklas Meltio/Lehtikuva)
Maikkarin uutisankkuri Urpo Martikainen jää eläkkeelle. (Kuva: Niklas Meltio/Lehtikuva)Lehtikuva
Julkaistu 20.09.2010 21:48(Päivitetty 20.09.2010 21:50)

MTV3:n toukokuussa eläkkeelle jäänyt uutisankkuri Urpo Martikainen on valittu Hyvien Tapojen Lähettilääksi.

Koko kansan suosikki sai uuden tittelin maanantai-iltana Tapaseuran Ry:n tilaisuudessa. Tapaseura Ry:n puheenjohtaja Kaarina Suonperä perusteli Urpon valintaa MTV3.fin Viihdeuutisille muun muassa miehen huolitellulla olemuksella, koskettavalla äänellä, kielenkäytöllä, luotettavuudella ja uskottavuudella.

– Omalla olemuksellaan ja tavallaan esittää uutisia Urpo on tuonut sielunrauhaa kuulijoille, hänen lukemien uutisten jälkeen on ollut turvallista mennä nukkumaan. Urpon kanssa keskustellessa hän pysähtyy ja katsoo silmiin, mutta pitää silti veijarimaisen olemuksensa. Urpo on myös ollut kiltti koulussa, Suonperä listaa.

Valtakunnallista hyvien tapojen päivää vietetään maanantaina 20.syyskuuta. Tapaseura Ry valitsee vuosittain kaksi Hyvien Tapojen Lähettilästä, miehen ja naisen. Tänä vuonna Urpon lisäksi Hyvien Tapojen Lähettilääksi valittiin seiväshyppääjä Minna Nikkanen.

(MTV3)