USA:n joukkuetta ja kannattajia odotti Montrealin Bell Centressä ikävä yllätys, kun luonnollisista syistä pääosin paikallisista koostunut yleisö buuasi Yhdysvaltojen kansallishymnin aikana.
Suomea vastaan ottelun tähdiksi nousseet veljekset Matthew ja Brady Tkachuk saivat epäkunnioittavan eleen kommentoitavakseen pelin jälkeen.
– En pitänyt siitä, Matthew linjasi suoralta kädeltä.
– Ja siinä on kaikki, mitä minulla on sanottavana aiheesta.
Brady Tkachuk ei puhunut tuntemuksistaan lainkaan.
0:27Jake Guentzel ohitti Juuse Saroksen 4–1-maalissa helpon oloisesti (NHL.comin kuvaa)
USA:n kapteeni Auston Matthews sai osansa jo turnauksen avajaisissa Kanada-Ruotsi-ottelun alla hänen astellessaan areenan jäälle edustamaan maataan yhdessä kiekkolegenda Mike Richterin kanssa. Matthews ei ollut yllättynyt kanadalaisten reaktiosta, vaan osasi jopa odottaa sitä.
– Tavallaan odotin sitä. Se on ihan okei. Mielestäni se oli näyttävä hetki avata turnaus, Matthews sanoi TSN:n mukaan ja näki yleisön eleessä myös kunnioittavia, tähtien huippuotteillaan ansaitsemia piirteitä.
Kotiyleisön reaktion taustalla on myös vallitseva poliittinen tilanne, jossa Yhdysvaltojen tuore presidentti Donald Trump on kohdistanut taloudellisia vastatoimia Kanadan suuntaan. Yhdysvaltain kansallislaululle on buuattu viime aikoina muissakin kanadalaisissa urheilutapahtumissa.
– En usko, että sillä on mitään väliä. Yritämme vain keskittyä omiin hommiimme ja voittaa kiekkopeli. Tulee buuauksia tai ei, merkitystä ei juuri ole, Jack Eichel sanoi.
Sisuuntui Yhdysvallat katsojien reaktioista tai, löi se joka tapauksessa Suomen selvin luvuin 6–1.
Lue myös: Kommentti: Leijonien katastrofi vahvisti karun totuuden – nyt sitä ei voi peitellä millään tapaa
Leijonat jäi jalkoihin – USA:n leiristä mahtailevaa puhetta murskavoiton jälkeen: "Meillä on tietynlaista asennetta ja tyyliä"
Antti Pennanen: "Ristiriitainen olo"
1:32