Valokin vilahtaa alkuviikosta taivaalla, mutta sateet ja tuuli vallitsevat heinäkuun alkua. Jopa tulvia saattaa esiintyä.
Siellä on sateita ja aika paljon, tiivistää meteorologi Jenna Salminen. Myös tuulet ovat kovat.
– Tänään aamulla on käyty jo lähellä myrskylukeman rajaa eli 21 metriä sekunnissa.
Salminen varoittaakin veneilyharrastajia.
– Jos lomalla haikailee veneilemään etenkin merialueille, nyt ei ole niihin parhaat säät, ja tuuli saattaa nostattaa aallokkoa.
Lounaistuuli on vieläpä voimistumassa. Vettä voi tulla maanantain aikana alueittain jopa 20 millimetriä.
Pohjoisessa sateita ja tuulta saadaan odotella huomiseen saakka. Tulevan yön aikana sadealue liikkuu pohjoisemmaksi ja muuttuu hajanaisemmaksi.
– Lapissa on tänään mukava kesäinen, heikkotuulinen päivä, mutta tiistaihin mennessä sielläkin tilanne muuttuu.
Ukkosia koko viikko
Ukkosia voi odottaa koko viikon mittaan. Oheistuotteet eivät myöskään ole poissuljettuja.
– Luvassa voi olla myös rakeita, voimakkaita puuskia ja jopa syöksyvirtauksia, eivätkä poissuljettuja ole edes trombit ja vesipatsaat.
Keskiviikkona Suomeen virtaa etelästä lämpimämpää ilmaa, mutta sateet jatkuvat suuressa osassa maata.
Katso tarkempi ennuste artikkelin alussa olevalta videolta.