Ihmisoikeusjärjestöt: Useita iranilaisia uhkaa välitön teloitus huiviprotestien takia – myös vaasalaisjalkapalloilija julkaisi vetoomuksen

6:05img
Muuttuuko mikään, kun Iranin moraalipoliisi lakkautettiin?
Julkaistu 11.12.2022 14:08(Päivitetty 11.12.2022 18:51)

MTV UUTISET – STT

Useat huiviprotesteihin osallistuneet iranilaiset ovat vaarassa joutua välittömästi teloitetuiksi, varoittavat ihmisoikeusjärjestöt.

Iranin oikeuslaitoksen mukaan ainakin 11 ihmistä on saanut kuolemantuomion mielenosoituksiin liittyen, kertoi uutistoimisto AFP. Lisäksi yli kymmenen muun kerrotaan olevan syytteissä teoista, joista voi seurata kuolemanrangaistus.

Maa teloitti torstaina tiettävästi ensimmäisen ihmisen huiviprotesteihin liittyen. Teloitettu 23-vuotias Mohsen Shekari oli oikeuslaitoksen mukaan tukkinut kadun Teheranissa syyskuussa ja haavoittanut veitsellä puolisotilaallisten basij-turvallisuusjoukkojen jäsentä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Iran valmistautuu nyt teloittamaan 22-vuotiaan Mahan Sadratin, joka tuomittiin veitsen esiin vetämisestä mielenosoituksessa. Sadrat kiisti syytökset noin kuukausi sitten järjestetyssä oikeudenkäynnissä. Amnestyn mukaan Sadratin siirtäminen vankilasta toiseen herättää huolta siitä, että hänen teloituksensa voidaan suorittaa välittömästi.

YK: Yli 14 000 pidätetty

Amnesty on nimennyt kuolemantuomion saaneiksi ainakin Sahand Nourmohammadzadehin, Saman Sayedin, Toomaj Salehin sekä lääkäri Hamid Gharehasanloun.

–  Pelkäämme iranilaisten taiteilijoiden elämän puolesta, koska heitä vastaan on nostettu syytteitä, joista voi seurata kuolemanrangaistus, YK:n asiantuntijat sanoivat lausunnossaan viitaten Sayediin ja Salehiin, jotka ovat molemmat rap-artisteja.

Iran Human Rights -järjestö on laskenut, että mielenosoitusten tukahduttamisessa on kuollut jo ainakin 458 ihmistä. YK:n mukaan ainakin 14  000 ihmistä on pidätetty mielenosoituksiin liittyen.

Lue lisää: Muuttuuko mikään, kun Iranin moraalipoliisi lakkautettiin? Lähi-idän tutkimuksen professori kommentoi

Vaasalaisjalkapalloilija julkaisi vetoomuksen 

Viikonloppuna Vaasan Palloseuran kapteeni Sebastian Strandvall julkaisi Twitterissä vetoomuksen entisen joukkuekollegansa, iranilaisen jalkapalloilijan Amir Nasr Azadanin puolesta.

–  Mun ystävä, entinen joukkuekaveri ja kämppis Amir Nasr on pidätetty ja tuomittu kuolemanrangaistukseen, hän kirjoitti lauantaina.

Strandvall pelasi Azadanin kanssa 2010-luvulla yhtä aikaa iranilaisessa Rah Ahan Yazdan FC:n joukkueessa.

Iran Wire -verkkojulkaisu kertoi sunnuntaina, että Azadania uhkaa hirttotuomio hänen osallistuttuaan väitetysti protesteihin, joissa olisi hyökätty Iranin hallinnon joukkoja vastaan. Julkaisun mukaan Azadani oli osallistunut huiviprotesteihin mutta ei niihin, joista häntä syytetään.

Ihmisoikeusjärjestöt eivät ole nostaneet toistaiseksi Azadania niiden henkilöiden joukkoon, jotka olisi tuomittu kuolemaan protestien takia, ja pelaajan kohtalosta liikkui sunnuntaina paljon vahvistamatonta tietoa. STT ei tavoittanut Strandvallia sunnuntaina.

Lue lisää: Ihmisoikeusjärjestö: Iranin pidätettyihin mielenosoittajiin kohdistetaan kidutusta ja seksuaalista väkivaltaa

Tuoreimmat aiheesta

Ihmisoikeudet