Lapin hiihtokeskuksista Ylläs, Levi, Luosto, Olos, Pallas ja Ounasvaara ovat päättäneet sulkea hissinsä tämän päivän jälkeen.
Hiihtokeskusten yhteisen tiedotteen mukaan tilannekuva on muuttunut, kun lauantaina tuli tieto Lappiin suuntautuvista autojonoista.
Lue myös: Poliisi selittää, mistä Lapin ruuhkapiikki johtui – kunnanjohtaja tulistui: "Tulkaa, kun epidemia on ohi, meillä on pahimmillaan käsissä vuosisadan tulva ja korona samaan aikaan"
Hiihtokeskusten oli tarkoitus ajaa toimintonsa alas ensi viikolla, mutta ne päätyivät toiseen ratkaisuun, koska alkavalla viikolla asiakasmäärät olisivat kasvaneet vähenemisen sijaan.
Lue myös: Levin hiihtokeskus taipui koronapaineen alla ja lopetti lipunmyynnin ja välinevuokrauksen – keskus pysyy silti auki, paikalla yhä lomailijoita
Asiasta uutisoi lauantaina Kauppalehti. Lapland Hotels -ketjun ja useita Lapin hiihtokeskuksia omistava Pertti Yliniemi kertoi STT:lle, että yhtiö oli tehnyt aikaisin perjantaiaamuna ratkaisun ajaa alas keskusten toiminta hallitusti. Sunnuntain ratkaisu oli sitten todella raju.
– Päädyimme tähän ratkaisuun, kun näytti siltä, etteivät kansalaiset ole valmiita noudattamaan ohjeita. Me kannamme vastuun siten, ettemme pidä tietoisesti hissejä auki, Yliniemi sanoi.
– Osa hotelleista on jo suljettu ja niitä suljetaan koko ajan, kun asiakkaat lähtevät. Joku hotelleista voi olla vielä lauantaihin asti auki. Noudatamme tässä THL:n ja hallituksen ohjeita sekä määräyksiä.
Yliniemen mukaan aiempi perjantainen päätös ajaa keskukset alas hallitusti oli tehty tilanteessa, jossa ei ollut tietoa vielä Lappiin johtavista tartuntaketjuista.
– Tästä ratkaisusta ei välttämättä saa tyylipisteitä. Luulimme vielä perjantaina, että asiakasmäärät vähenisivät, mutta näin ei käynyt. Me pyrimme tällä ratkaisulla vähentämään kontakteja.
– Nyt ei ole laskettu euroja, vaan päätös on tehty muista syistä.
STT:n aiemmin tavoittama Visit Levin vt. toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari kertoi, että yhtiö oli lopettanut mökkien välittämisen.
– Nyt pitäisi ihmisten ymmärtää, että tämä sesonki on Lapissa käsitelty, Kivisaari sanoi STT:lle.
Lue myös: MTV seuraa viruksen etenemistä – katso täältä uusimmat tiedot koronatilanteesta
Hissilipun ostaneille rahat takaisin
Ylläksen, Levin, Luoston, Oloksen, Pallaksen ja Ounasvaaran yhteistiedotteen mukaan kaikille alkavalle viikolle hissilipun ostaneille palautetaan rahat takaisin.Visit Levi kertoi jo perjantaina, että Leville varatut matkat voi nyt peruuttaa.
– Olemme kertoneet, että palautamme rahat ihmisille peruutuksista tai sitten siirrämme varauksia eteenpäin syksylle. Aika moni on halunnut siirtää varauksensa syksyyn, Kivisaari sanoi aiemmin sunnuntaina STT:lle.
Kivisaaren mukaan peruutuksia oli tullut viitisensataa. Yhtiö ei ota tällä hetkellä vastaan uusia varauksia.
Lapin poliisilaitos pyysi Twitterissä sunnuntaina ihmisiä tulemaan Lappiin vasta, kun epidemia on ohi.– Epäitsekkyys on nyt päivän sana, poliisilaitoksen tviitti päättyi.