Kevät on ollut monin paikoin kuiva, mikä on lisännyt maastopalojen riskiä. Tänään on roihunnut useilla paikkalkunnilla.
Raahessa pelastuslaitos sai iltapäivällä ennen puoli kolmea hälytyksen Pahkamaantielle, jossa 120-neliöinen ulkorakennus oli syttynyt tuleen toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Palo levisi myös läheiselle sänkipellolle, jota paloi arviolta puoli hehtaaria ja lisäksi muutama aari metsää paloi. Pelastuslaitos kertoo onnistuneensa estämään palon leviämisen pihapiirissä olleeseen uudehkoon omakotitaloon sekä autotalliin.
Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Aiemmin iltapäivällä syttyi Haapajärvellä vastaavantyylinen palo.
Palomestari Jarmo Myllymäki muistuttaa alueen ihmisiä, että maasto alkaa jälleen olla kuivaa talven jäljiltä.
Neljältä iltapäivällä Etelä-Pohjanmaan Alajärvellä roskien poltto levitti palon myös pellolle, jota ehti palaa noin hehtaarin verran. Pomarkun Takatiellä pudonnut sähkölinja sytytti puolestaan vanhaa metsänpohjaa palamaan.
Pelastuslaitos sai rajattua alueen noin 30 m x 100 m suuruiseksi. Jälkisammutus on käynnissä, eikä leviämisvaaraa ole, pelastuslaitos kertoo.