Useita ruotsalaissotilaita loukkaantunut raketti-iskussa Malissa

Ruotsalaiset rauhanturvaajat valmistautumassa ISAF-operaatioon Afganistanin armeijan kanssa kapinallisten hallussa olevien alueiden turvaamiseksi Mazar-i-Sharifin tukikohdassa tiistaina 13. huhtikuuta 2010.(Lehtikuva)
YK:n mukaan yksi ihminen on saanut iskussa surmansa ja useita rauhanturvaajia on loukkaantunut.
Julkaistu 03.05.2017 22:12

MTV UUTISET – STT – AFP – TT

Malissa useita rauhanturvatehtävissä olevia ruotsalaissotilaita on haavoittunut lievästi raketti-iskussa, joka kohdistui YK-joukkojen leiriin Timbuktun eteläpuolella. Uutistoimisto TT:n mukaan räjähdyksiä oli useita.

YK:n tietojen mukaan yksi ihminen on saanut iskussa surmansa ja useita rauhanturvaajia on haavoittunut. Heistä neljä vakavasti haavoittunutta evakuoitiin maan pääkaupunkiin Bamakoon.

YK-operaatiosta vastaava taho on tuominnut iskun terrori-iskuna. Leirin puolustusta on vahvistettu ja rakettien laukaisupaikkaa selvitetään.

Suomella on Malin YK-operaatiossa kuusi rauhanturvaajaa. Maavoimien viestinnästä kerrotaan että heidät on tavoitettu ja he ovat kaikki kunnossa. Raketti-iskun aikaan suomalaisjoukot olivat Bamakossa toisella puolella maata.

Lisäksi Suomella on kaksi rauhanturvaajaa Koulikoron kaupungissa EU-johtoisessa operaatiossa.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat