Malissa itsemurhaisku rauhanturvatukikohtaan – loukkaantuneet viisi virolaista, yksi ranskalainen ja kaksi malilaista

Mali-operaation osallistuvat suomalaiset, ruotsalaiset ja latvialaiset rauhanturvaajat valmistautuvat tehtäväänsä Säkylässä.
Mali-operaation osallistuvat suomalaiset, ruotsalaiset ja latvialaiset rauhanturvaajat valmistautuivat tehtäväänsä Säkylässä 2013.
Julkaistu 23.07.2019 22:53

MTV UUTISET – STT

Malissa on tehty itsemurhaisku, jossa loukkaantui viisi virolaista ja yksi ranskalainen sotilas sekä kaksi malilaista siviiliä, kertoo Ranskan armeija.

Hyökkäys kohdistui kansainväliseen rauhanturvatukikohtaan, jossa on Ranskan ja Malin armeijoiden joukkoja sekä YK:n rauhanturvaajia. Iskun tekijät räjäyttivät ajoneuvon, johon oli maalattu YK:n merkinnät.

Lue myös: Varusmiesten ja kriisinhallintahenkilöstön kuolemantapauksen korvauksessa järkyttävä ero – "Kuinka valtio voi kohdella sotilaita näin eri tavalla"

Viron puolustusministerin mukaan viisi virolaista sotilasta sai vammoja iskussa. Ranskan armeijan edustajan mukaan kaksi virolaista ja yksi ranskalainen sotilas ovat edelleen sairaalahoidossa, mutta heillä ei ole hengenvaaraa.

Tuoreimmat aiheesta

Viro