Lenita Airisto täyttää vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä tasan 80 vuotta.
Lenita Airisto täyttää tänään 1. tammikuuta 2017 80 vuotta. Tammikuun 1. päivänä vuonna 1937 syntynyt Airisto on tullut tutuksi suomalaisille vuosien saatossa muun muassa tietokirjailijana, televisiotoimittajana, luennoitsijana, yrittäjänä sekä diplomiekonomina.
Vuonna 2008 Taloustutkimuksen teettämässä tutkimuksessa Lenita Airisto sijoittui Suomen kymmenen vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon. Airisto oli mukana myös Helsingin Sanomien vuonna 2011 YK:n kansainvälisen naistenpäivän satavuotisjuhlan kunniaksi tekemällä Suomen sadan parhaan naisen listalla.
Airisto on saanut myös Suomen leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkin.
Lenita kuvattuna syyskuussa 2015.
1960-luvun alusta lähtien Airisto toimi televisiotoimittajana ja keskustelijana eri ajankohtaisohjelmissa. Hänet muistetaan muun muassa vuosina 1967−1969 televisiossa nähdystä Jatkoaika-ohjelmasta, jota hän juonsi Aarre Elon ja Hannu Taanilan kanssa. Vuosina 1988–1991 hänet nähtiin tv-ruuduissa 7. hetki -ohjelmassa.
Lenita Airisto oli naimisissa RKP:n kansanedustaja Ingvar S. Melinin kanssa vuosina 1961–1971. Airisto seurusteli 1970-luvulla Vesa-Matti Loirin kanssa.
Airisto on tullut tunnetuksi myös terävistä mielipiteistään –hän on muun muassa arvostellut suomalaisten pukeutumista ja kritisoinut suomalaisten huonoa englannin kielen artikulaatiota.
Katso alta runsas kuvakavalkadi Lenita Airiston elämän varrelta!
Laulaja Tapio Rautavaara esiintyi merimiehenä Tesvision studiossa 1960-luvulla. Taustalla kuuluttaja Lenita Airisto.Aarre Ekholm / Lehtikuva
Lenita Airisto tv-kameran takana 1960-luvulla.Lehtikuva
Suomalaista naiskauneutta vuonna 1972 (vasemmalta oikealle): Anna-Liisa Ruotsi, Lenita Airisto ja Sirpa Rydman.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Lenita Airisto ja jääkiekkoilija Matti "Mölli" Keinonen maaliskuussa 1972.Lehtikuva
Lenita Airisto ja Irwin Goodman MTV:n Iltalintu -viihdeohjelmassa syyskuussa 1976.Lehtikuva
Lenita Airisto poseerasi Max Jakobsonin kanssa Linnan juhlissa vuonna 1984.Lehtikuva
Lenita Airisto vuonna 1996.Lehtikuva
Lenita Airisto onnitteli Johannes Virolaista tämän 85-vuotissyntymäpäivillä 2. helmikuuta 1999.Lehtikuva
Lenita Airisto lokakuussa 2000.All Over Press
Tanja Karpela, Lenita Airisto ja Pirjo Laitinen juonsivat Venla-gaalan vuonna 2001.Lehtikuva
Lenita Airisto ja Jorma Ollila USA:n Helsingin suurlähetystön juhlissa kesäkuussa 2002.Lehtikuva
Kjell Westö ja Lenita Airisto poseerasivat yhdessä joulukuussa 2002.Lehtikuva
Lenita Airisto lokakuussa 2004.Lehtikuva
Airisto vuonna 2006.Lehtikuva
Huhtikuussa 2004 Lenita Airisto keskusteli vielä kansanedustaja-tittelillä tunnetun Sauli Niinistön kanssa.Lehtikuva
Helena Lindgren, Jorma Uotinen ja Lenita Airisto elokuussa 2008.Lehtikuva
Syyskuussa 2010 Lenita Airisto sai aplodit Gloria-lehden muotinäytöksen catwalkilla.Lehtikuva
Lenita Airisto ja Katariina Souri marraskuussa 2011.Lehtikuva
Airisto ja The 69 Eyes -bändin rumpali Jussi69 tammikuussa 2012.Lehtikuva
Lenita Airisto lokakuussa 2013.Lehtikuva
Airiston eleganssia heinäkuussa 2014.Lehtikuva
Lenita syyskuussa 2015.Lehtikuva
Lenita Airisto huhtikuussa 2016.Jarno Kuusinen / All Over Press
Lenita Airisto USA:n suurlähetystön itsenäisyyspäiväjuhlissa 16. kesäkuuta 2016.MTV
---