Uskomatonta! Topi Raitanen voitti ylivoimaisesti EM-kultaa!

3:58img
Katso, missä tunnelmissa Topi Raitanen oli EM-finaalin jälkeen.
Julkaistu 19.08.2022 22:11
Toimittajan kuva
Anssi Shemeikka

anssi.shemeikka@mtv.fi

@anssishemeikka

Topi Raitanen on voittanut 3000 metrin estejuoksun EM-kultaa. Raitasen voittoajaksi kirjattiin 8:21.80.

Raitanen otti lähdössä vetäjän paikan ja piti huolta, että vauhti säilyi aluksi maltillisena. Tuhannen metrin jälkeen italialaiset veljekset Ala Zoghlami ja Osama Zoghlami ottivat vetotehtävät. 2000 metrin kohdassa italialaiset johtivat kisaa jo kolmen miehen voimin, kun Ahmed Abdelwahed nousi veljesten kantaan kolmanneksi.

Raitanen lähti päätöskierrokselle kahdeksan parhaan juoksijan joukossa ja nousi sen aikana kilpailun selkeään voittoon ratkaisten kilpailun lopullisesti viimeisessä kaarteessa. Abdelwahed nappasi hopeaa ja Osama Zoghlami pronssia.

Mitali ja EM-kulta on Suomelle toinen Münchenin kisoista Wilma Murron voitettua aiemmin seiväshypyn Euroopan mestaruuden.

Suomen edellisen arvokisamitalin juoksumatkoilla on saavuttanut Jukka Keskisalo samalla matkalla Göteborgin EM-kisoissa vuonna 2006.

Juttua päivitetty kello 22.22. Lisätty maininta Keskisalon mitalista.

LUE MYÖS: Ella Junnilan EM-kisat menivät täysin pilalle odottamattoman vaivan vuoksi – hyppääjä tilitti kohtaloaan tunteiden vallassa: "Ei se herkkua ole"

Tuoreimmat aiheesta

EM-yleisurheilu