Ison-Britannian pääministeriksi nousevaa Theresa Mayta on ehditty verrata Margaret Thatcheriin jo monia kertoja. Onko vertailussa perää?
Tänään Ison-Britannian pääministeriksi nousevaa ”perkeleen vaikeaksi naiseksi” kuvailtua Theresa Mayta on ehditty jo monesti verrata maan ensimmäiseen naispääministeriin ”rautarouva” Margaret Thatcheriin. Yhtymäkohtia onkin monia.
Kumpikaan naisista ei ole syntynyt yhteiskunnalliseen eliittiin. Iso-Britanniassa luokkayhteiskunta elää edelleen ja monen konservatiivipuolueen jäsenen tausta on ylemmissä sosiaaliluokissa. Sekä Thatcher että May ovat keskiluokkaisista perheistä.
Thatcher oli metodisti-maallikkosaarnaajan tytär, Mayn isä oli anglikaanipappi. Molemmat kävivät eliittikoulun sijaan valtion koulua ennen pääsyään Oxfordin yliopistoon.
Yliopistossa kumpikin opiskeli luonnontieteitä – May maantiedettä, Thatcher kemiaa. Thatcher suoritti myöhemmin tutkinnon myös oikeustieteestä.
Taustoissa vastaavuuksia – politiikassa eroja
Sekä Thatcherin että Mayn aviomiehet ovat varakkaita. Thatcherin mies Denis oli liikemies, Mayn on pankkiiri. Miehen asema on kuitenkin vaikuttanut enemmän Thatcherin kuin Mayn maineeseen.
Kun Thatcher nousi ensimmäisenä naisena konservatiivipuolueen johtoon, hänen irvailtiin BBC:n mukaan olevan kotiäiti ja politiikassa noviisi. Sisäministerinä aiemmin toiminut May oli jo hyvin tunnettu ja uskottavana pidetty poliitikko ennen nousuaan puolueen johtajaksi ja pääministeriksi.
Kun taustoista siirrytään politiikkaan, Thatcherin ja Mayn erot tulevatkin esille. Paitsi että May on toiminut ministerinä yhden kauden pidempään pääministeriksi noustessaan – May on ollut kuusi vuotta Britannian sisäministeri, kun Thatcher oli ollut kolme vuotta opetusministerinä – häneltä voidaan odottaa Thatcherista poikkeavaa politiikkaa.
May haluaa puhdistaa konservatiivien ”häijyn” maineen
May on BBC:n mukaan kertonut ihailevansa Thatcheria, mutta hän on myös todennut, ettei pidä tätä poliittisena esikuvanaan.
Newsweekin mukaan May on puheessaan moittinut ”häijyä” mielikuvaa, joka konservatiivipuolueeseen on liitetty Thatcherin pääministerikausien jälkeen. Etenkin liberaalit olivat arvostelleet Thatcherin yksityistämispolitiikkaa kovin sanoin hänen pääministerikaudellaan.
May korosti maanantaisessa puheessaan puolueen johtoon noustessaan, että pyrkii luomaan Britannian, jossa kaikkien on hyvä asua ja tehdä työtä.
Hänen tavoitteenaan on myös kääntää alkujaan vastustamansa Britannian ero EU:sta voitoksi.
– Britannialaiset ovat puhuneet ja Yhdistyneen kuningaskunnan tulevaisuus tulee olemaan erilainen. Erilainen, mutta valoisampi, hän lupaili.