Uskontotieteilijä Juha Pentikäisen mielestä vanhoillislestadiolaiset eivät toimi niin kuin liikkeen "perustajana" pidetty mies, saamelaispappi ja -tutkija Lars Levi Laestadius, opetti.
Lestadiolaiset ovat olleet tänä vuonna otsikoissa milloin julki- ja pakkorippejä vaatineiden hoitokokousten, milloin pedofilian ja milloin sen takia, että liikkeeseen kuuluvat nuoret naiset joutuvat käyttämään ehkäisyä salaa.
– Voisi kysyä, tuntisiko kansanliikkeen perustajaksi mainittu henkilö, Lars Levi Laestadius, omakseen tätä liikettä, Juha Pentikäinen sanoo.
– Vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestön SRK:n johdolla on itsetutkiskelun paikka. Pitäisi erottaa, kuka Laestadius oli ja mitä hän opetti, ja mitä tämä nykyinen ilmiö ja ongelmavyyhti oikein on, Pentikäinen sanoo.
Ja Laestadiushan oli 1800-luvulla vaikuttanut tiedemies ja pappi, jonka uskonnollisesta herätyksestä 1840-luvun puolivälissä uskonnollinen kansanliike sai alkunsa – ensin Pohjoiskalotin saamelaisten, sitten muiden suomalaisten keskuudessa.
Vanhoillislestadiolaiset eivät saa meikata.
– 1870-luvulla käyttöön tullut "lestadiolaisuus"-nimitys kantaa sellaisen henkilön nimeä, joka ei kuollessaan vuonna 1861 edes tiennyt aloittaneensa uutta herätysliikettä.
Tiukat säännöt myöhempää keksintöä
Vanhoillislestadiolaiset kieltävät muun muassa television katselun, meikkaamisen ja ehkäisyn.
– Mitään näistä opeista ei ollut olemassa, kun Laestadius julisti Lapissa uskoaan, Pentikäinen sanoo.
Vielä 1900-luvun taitteeseen asti liike oli lempeän maltillinen.
– Kasvu patriarkaaliseen suuntaan alkoi, kun maallikkosaarnaajien johtamat instituutiot syntyivät. Niiden jatkumoa on muun muassa Oulussa toimiva seurakunta, jonka 24-jäseniseen johtokuntaan ei ole yli vuosisadan aikana kuulunut yhtäkään naista.
– Vielä Laestadiuksen ollessa elossa naiset ottivat liikkeessä tilan: itse asiassa myös hänen tyttärensä julistivat ja olivat voimakkaasti esillä uskon asioissa, Pentikäinen sanoo.
Suviseurat vuonna 2009.
Lestadiolaisuuden johtoa pitäisi uudistaa
Uskonto siis merkitsi Laestadiukselle muuta kuin tiukkoja sääntöjä.
– Hän koki omakseen Lutherin löytämän oivalluksen armosta ja anteeksiannosta. Vasta hänen kuolemansa jälkeisten paikallisten liikkeiden hajaantuminen johti nykyiseen tilanteeseen.
– Jos naiset kerran kokevat asemansa heikoksi, nykyisiä oppeja olisi syytä tarkastella uudessa valossa ja johtorakenteita uudistettava. Lienee vain ajan kysymys, kun liikkeen parissa kasvaneet ja siihen yhä yhteyttä kokevat naisteologit anovat evankelisluterilaisen kirkon pappisvihkimystä. Luotan siihen, ettei heitä marginalisoida ja että he saavat toimia vapaasti, Pentikäinen sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Vanhoillislestadiolainen paljastaa: Tällaista elämämme oikeasti on