Hannu Moilasen ja saariketun kohtaamisesta kokkolalaisella ulkoluodolla syntyi lastenkirja.
Kokkolalainen Hannu Moilanen, 62, oli tammikuussa tavanomaisella luontoretkellään. Hän kierteli eväät ja kamera repussaan autioilla ulkoluodoilla, mutta mitään kuvattavaa ei löytynyt. Talvipäivä oli erityisen harmaa ja kolea. Kotvan käveltyään mies istahti syömään eväitään. Tämän jälkeen hän laittoi pitkäkseen ja torkahti hetkeksi.
– Kun aukaisin silmäni, niin siinä vieressä minua tollotti kettu. Kohtaamispaikka oli hyvin outo, ulkoluoto, jossa ei ole koskaan muita kuin lokkeja.
– Kettu oli myös pullea ja erikoisen värinen. Se oli väriltään melko punertava.
Moilanen ja kettu tuijottivat hetken toisiaan. Sitten mies alkoi puhua ketulle rauhallisella ja matalalla äänellä. Kettu rauhoittui puheeseen ja nukahti viimein luodolle.
– Kohtaaminen jäi kaivelemaan, mietin sitä vielä yölläkin. Mietin, että minun on mentävä sinne uudelleen.
Saarikettu viihtyi mainiosti Hannu Moilasen seurassa.
Yhteinen eväshetki
Seuraavana aamuna Moilanen suuntasi jälleen samalle luodolle. Nyt hänellä oli repussaan koiranmakkaraa kettua varten. Tuuli oli yltynyt entistä ankarammaksi, eikä eläintä näkynyt ensin missään. Moilanen ehti jo ajatella, että kohtaaminen jäi yhteen kertaan.
– Mutta kun istahdin alas, niin siihen se taas ilmestyi. Se oli ollut jossain jäälautan alla piilossa.
Repolainen haistoi oitis herkut Moilasen repusta. Kettu koki tilaisuutensa tulleen, kun mies laski kantamuksensa maahan.
– Ärähdin ketulle, että odottaisi nyt hetken eväiden kanssa. Se meni siihen vähän matkan päähän istumaan, ja onneksi minulla oli kamera valmiina. Tajusin jo kuvaa ottaessani, että nyt napsahti kohdalleen, Moilanen kuvailee mielensä pahoittaneen kettukuvan syntyä.
Ikimuistoisen kuvaushetken jälkeen mies ja kettu söivät eväät sulassa sovussa.
Erikoisen värinen kettu kurkki valokuvaajaa uteliaana jäälautan takaa.
Kuvauksellinen tapaus
Moilasen mestariotos lähti nopeasti leviään sosiaalisessa mediassa. Hän sai paljon yhteydenottoja kuvansa tiimoilta ja kävi ilmi, että eläin oli todella rodultaan saarikettu. Kyseinen yksilö oli todennäköisesti tarhakarkuri.
– Kukaan ei osaa sanoa, mistä se on tullut ja yksikään ei ole tunnistanut omakseen. Siinä on myös pieni mahdollisuus, että se olisi luonnon risteymä.
– Kettu oli niin älyttömän ilmeikäs otus. Onneksi ehdin ottaa siitä satoja kuvia.
Mies kohtasi ketun vielä kolmantenakin päivänä, mutta sen jälkeen ei enää koskaan.
– Kävin seuraavalla viikolla joka aamu katsomassa, mutta kettua ei näkynyt. Jälkiä kyllä löytyi. Kiva olisi vielä törmätä ja nähdä, että muistaako se minut.
Koiranmakkara teki hyvin kauppansa.
Kohtaamisesta tuli kirja
Elämäntyönsä Moilanen on tehnyt Mäntykankaan koulun musiikkiluokan opettajana, mutta nykyään hän on eläkkeellä. Valokuvaus on miehelle rakas harrastus jo nuoruudesta.
Idea Saarikettu-kirjaan syntyi, kun Moilanen luki lapsenlapselleen Fannille satukirjaa. Hän mietti, miksi kirjojen eläimet kuvataan niin usein kummallisina otuksina.
– Jos kirja innostaa Fannia lähtemään luontoon, niin silloin se on hyvä, entinen opettaja kertoo ajatelleensa.
Moilanen ja saarikettu kohtasivat kolmena päivänä peräkkäin.
Moilanen tilasi Ifolorilta ensin viisi kappaletta kuvakirjoja. Hän myös julkaisi kirjan näköisversion muutamilla Facebook-foorumeilla. Pian hän huomasi yllätyksekseen, että kirjaa oli luettu lyhyessä ajassa tuhansia kertoja.
Pian Ifolorilta otettiin yhteyttä ja yritys päätti lahjoittaa Moilasen kirjan kokkolalaisille päiväkodeille.
– Olin siitä hyvin iloinen. Lisäksi kirjoja on mennyt muun muassa vanhainkoteihin. Siellä kirjaa luetaan kuulemma juuri ennen yötä, jotta kaikille tulee parempi mieli mennä nukkumaan.
Saariketun tarina on ihastuttanut monia.