Uuden James Bond -elokuvan näyttelijät julkistettiin – tuotanto nyt jo ongelmissa: "Kaikki inhoavat Danielin kanssa työskentelyä"

0:46img
Oscar-voittaja Rami Malek nähdään pahiksena 25. James Bond -elokuvassa
Julkaistu 26.04.2019 16:00
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Uuden James Bond -elokuvan tuotanto ei pääse alkamaan aivan mutkattomasti. 

Järjestyksessään 25. James Bond -elokuvan näyttelijäkaarti julkistettiin torstaina 25. huhtikuuta Jamaikalla. Tilaisuudessa kerrottiin, että uuden elokuvan pahiksena tullaan näkemään Freddie Mercuryn roolissa elokuvassa Bohemian Rhapsody loistanut Rami Malek. James Bondin rooliin palaa viidettä ja viimeistä kertaa Daniel Craig

Daniel Craigin ja Rami Malekin lisäksi 25. Bond-elokuvassa nähdään rooleihinsa palaavat Léa Seydoux (Madeleine Swann), Ralph Fiennes (M), Ben Whishaw (Q), Naomie Harris (Moneypenny), Rory Kinnear (MI6:n henkilöstöjohtaja Bill Tanner) sekä Jeffrey Wright (CIA-agentti Felix Leiter). 

Lisäksi entiset Bond-pahikset Grace Jones sekä Christoph Waltz tullaan lähteiden mukaan näkemään uudessa elokuvassa cameo-rooleissa. 

Näyttelijäkiinnityksistä huolimatta uudella James Bond -elokuvalla ei kuitenkaan ole vielä nimeä eikä viimeisteltyä käsikirjoitusta. Elokuvasta tiedetään, ettei James Bond enää työskentele salaisena agenttina, vaan viettää eläkepäiviään Jamaicalla. 

LUE MYÖS: Nyt se varmistui! Freddie Mercuryn roolista Oscarin pokannut Rami Malek on uuden James Bond -elokuvan pääpahis

51-vuotiaan Craigin tiedetään olleen varsin vastahakoinen palaamaan James Bondin rooliin. Vuonna 2015 näyttelijä antoi haastattelun, jossa hän ei peitellyt tuntojaan. 

– Mieluummin viiltäisin ranteeni auki, näyttelijä totesi tuolloin. 

Elokuvan alusta tiedetään myös, että James Bond tuntuu olevan siinä yhtä vastahakoinen palaamaan hänen majesteettinsa salaiseen palveluun, kuin Daniel Craigkin on. 

Tuotantoa läheinen lähde kertoo, etteivät siinä osallisena olevat ole myöskään innoissaan Craigin paluusta rooliinsa. 

– Kaikki tuotannossa inhoavat Danielin kanssa työskentelyä, hän on niin vaikea ja tekee kaikesta mahdotonta. Mutta tuottajan mielestä hän kävelee vetten päällä, ja ainoastaan hänen mielipiteellään on väliä. 

25. James Bond -elokuvan ensi-illan on tarkoitus olla 8. huhtikuuta vuonna 2020. 

Lähteet: Page Six, The Guardian

Tuoreimmat aiheesta

James Bond