Puolitoista vuotta myöhässä ensi-iltansa saava 007 No Time to Die on Daniel Craigin viimeinen Bond-elokuva – ja on kunniakas päätös ehkä parhaan James Bondin taipaleelle, kirjoittaa MTV Uutisten tuottaja Visa Högmander.
007 No Time to Dien tie valkokankaille on ollut mutkikas. Alun perin ohjaajaksi oli kiinnitetty muun muassa Trainspottingin (1995) ja Slummien miljonäärin (2008) takaa tuttu brittiohjaaja Danny Boyle. Boyle vetäytyi projektista luovien erimielisyyksien vuoksi vuonna 2018, ja ohjat otti haltuun muun muassa True Detective -tv-sarjan kehutun ensimmäisen kauden ohjaajana tunnettu Cary Joji Fukunaga.
Ohjaajavaihdoksen ja aikatauluviivästyksen jälkeen elokuva valmistui, mutta sitten matkaan tuli puolentoista vuoden mittainen, valtavan paljon isompi mutka: koronaviruspandemia. Alkuperäinen ensi-iltapäivä siirtyi huhtikuulta 2020 saman vuoden marraskuulle, sitten huhtikuuhun 2021 ja nyt neljäs ensi-iltayritys 30. syyskuuta 2021 onnistuu.
Toivottavasti tuosta onnistumisesta alkaa matka kohti elokuvateatterien ja elokuva-alan uutta normaalia.
Lue myös: Tiesitkö? Legendaarinen agentti 007 sai nimensä lintutieteilijältä
James Bond -elokuvasarjan 25. osa 007 No Time to Die rikkoo sarjan ennätyksiä. Se on kahden tunnin ja 43 minuutin pituudellaan sarjan pisin elokuva. Siinä on myös sarjan pisin prologi, joka nähdään ennen alkutekstiosiota. Ohjaaja on ensimmäistä kertaa Bond-elokuvasarjan historiassa amerikkalainen.
007 No Time to Die alkaa lähes siitä, mihin 007 Spectre (2015) loppui. Bond nauttii lemmenlomasta Madeleine Swannin (Léa Seydoux) kanssa Materan kaupungissa Italiassa. Pian rikollisjärjestö Spectre palaa kuvioihin ja romanttinen rauha on tiessään.
Prologin jälkeen tarinassa siirrytään viiden vuoden päähän edellisistä tapahtumista, Jamaikalle, jossa Bond viettää eläkepäiviään. Vanha ystävä CIA:sta, Jeffrey Wrightin esittämä Felix Leiter saa houkuteltua Bondin vetämään työhanskat ja -haalarit eli mittatilauspuvun takaisin ylleen.
Kantona kaskessa on tietenkin rikollisjärjestö Spectre kaikkialle ulottuvine lonkeroineen, sekä uusi, valtavien ihmismassojen murhaamiseen biologisen aseen avulla tähtäävä mysteerikonna, jota esittää Queen-laulaja Freddie Mercuryn roolista menestyselokuva Bohemian Rhapsodyssa (2018) Oscarilla palkittu Rami Malek.
007 No Time to Die on hämmentävän tunteikas elokuva, mikä osittain johtuu varmasti siitä tiedosta, että brittitähti Daniel Craigia, 53, ei enää tulevissa Bond-elokuvissa nähdä.
Se on lähes kolme tuntia pitkä, mikä on aivan liian pitkä kesto elokuvalle. 007 No Time to Diessa suurimmat viat ovat kuitenkin keston sijaan paikoin erikoisen tönkössä dialogissa sekä edellisten Bond-elokuvien tavoin epärealistisissa toimintakohtauksissa.
Daniel Craig on roolissaan tuttu kivikasvoinen ja sisältä rikki oleva Bond, mutta hän onnistuu tuomaan viinaanmenevän ja maailman kolhiman erakkoagentin rooliinsa vielä yhden kierteen lisää. Ja se kierre nostaa 007 No Time to Dien toiseksi parhaaksi Daniel Craigin aikakauden Bond-elokuvista.
Lue lisää: Brosnan People-lehdelle: Parhaat näyttelijät uudeksi Bondiksi Elba ja Hardy
Muut elokuvan roolit ovat selkeitä sivurooleja. Niin on ollut liki kaikissa Craigin Bond-elokuvissa siitä asti, kun Judi Denchin esittämä M kuoli 007 Skyfallissa (2012). Ralph Fiennesin näyttelemä uusi M ei ole huono, mutta aina mainiota Denchiä tulee silti ikävä. Léa Seydoux saa rooliinsa hieman syvyyttä tarinan käänteiden myötä, mutta Rami Malek ei saa roistorooliinsa toivotunlaista potkua.
Vuosien aikana Bond-elokuvia on kritisoitu sovinistisiksi ja vanhanaikaisiksi. Craigin aikakautena ja etenkin No Time to Diessa huomaa, että tekijätiimi on halunnut päivittää asenteita.
Naishahmot eivät vain näytä kauniilta ja esittele paljasta pintaa vanhojen Bond-elokuvien tapaan, vaan ovat sanavalmiita eivätkä jää Bondin jalkoihin. Kaikkia Craigin aikakauden Bondeja tekemässä ollut käsikirjoittajapari Neal Purvis ja Robert Wade ovat saaneet avukseen Fleabag-komediasarjasta tutun, muun muassa Killing Eve -sarjaa käsikirjoittaneen Phoebe Waller-Bridgen, jonka kädenjäljen uskoisi näkyvän juuri tässä.
Daniel Craigin show
007 No Time to Die on Daniel Craigin show. Ja kuten hyvin tiedetään, se on 15 vuoden ajan salaisen agentin vermeissä nähdyn Craigin joutsenlaulu James Bondina.
Craig aloitti Bondina ryminällä. Martin Campbellin ohjaama Casino Royale (2006) on Craigin Bond-elokuvista paras ja ehkä jopa nyt 25 elokuvaa kattavan koko Bond-sarjan paras. Sen jälkeen meno on ollut epätasaista.
007 Quantum of Solace (2008) oli perinteinen toimintaelokuva vailla särmää. Kahden elokuvan ajaksi ohjaajan paikan ottaneen Sam Mendesin elokuvista 007 Skyfall jäi mieleen Javier Bardemin pahisroolin lisäksi siitä, että Bond seikkaili ensimmäistä kertaa tuiki tavallisten aitojen ihmisten, niin sanotun rahvaan parissa Lontoon ruuhkametrossa. 007 Spectre ylsi samalle perushyvälle tasolle, vaikka Christopher Waltzilta olisi voinut odottaa enemmän roiston roolissa.
Lue myös: Näin toimii nykyvakoilu – ihmisiä seurataan videopalveluiden ja taksisovellusten kautta, Kiina rakentaa valtavaa "varjo-Facebookia"
Daniel Craigin tarina James Bondina tulee siis päätepisteeseensä 007 No Time to Diessa. Elokuvassa nähdään ja kuullaan runsaasti viittauksia aiempiin elokuviin.
Siinä missä neljästi 007:n roolissa nähdyn Pierce Brosnanin viimeisessä Bond-elokuvassa Kuolema saa odottaa (2002) James Bond oli valmistumisvuodesta huolimatta vielä tukevasti 1900-luvulla, Daniel Craig toi Bondin tyylillä uudelle vuosituhannelle.
Mutta kuka vie James Bondia eteenpäin? Sitä on vaikea ennustaa. Varmaa kuitenkin on, että Bondin tarina jatkuu.
007 No Time to Die. Ensi-ilta: 30.9.2021. Ikäraja: 16. Pituus: 164 min. Ohjaus: Cary Joji Fukunaga. Käsikirjoitus: Neal Purvis, Robert Wade, Cary Joji Fukunaga, Scott Z. Burns & Phoebe Waller-Bridge. Näyttelijät: Daniel Craig, Rami Malek, Léa Seydoux, Lashana Lynch, Ben Whishaw, Naomie Harris, Billy Magnussen, Ana de Armas, Rory Kinnear, David Dencik, Dali Benssalah, Jeffrey Wright, Ralph Fiennes. Tuottajat: Michael G. Wilson & Barbara Broccoli.