Uuden teknologian autot tekevät ajamisesta entistä mielekkäämpää. ”Uudella autolla ajetaan turvallisesti ja vähäpäästöisesti. Kukapa ei haluaisi liikkua liikenteessä mahdollisimman mukavasti ja turvata samalla itsensä ja läheistensä matkanteon”, toteaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Uuden auton ja käyttövoiman valinta voi askarruttaa. Itselleen sopivan auton valinnassa kannattaa ottaa huomioon auton käyttötarkoitus, kuinka paljon ajetaan ja kuinka säännöllisesti sekä miten haluaa auton hankkia. Sähköautoa tai hybridiautoa harkitsevien kannattaa selvittää latauspisteiden sijainnit – jos kotona tai töissä on mahdollisuus ladata autoa, on sähköauton käyttö vaivatonta. ”Autojen akkuteknologiat ovat kehittyneet ja sen myötä latausajat lyhentyneet ja kantamat parantuneet. Myös ajamista avustustavat järjestelmät ovat kehittyneet ja älykkyys on tullut autoihin. Isoja harppauksia on otettu teknologian kehityksessä”, toteaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
”Ensin korona ja komponenttipula, sittemmin taantuma, inflaatio ja korkealla käyneet korot ovat vähentäneet yksityistä kulutuskysyntää ja siten myös autokaupan myyntilukuja. Vaikka kaikki haasteet, maailman poliittisesta tilanteesta puhumattakaan, eivät ole häipyneet, ovat tämän vuoden näkymät autokaupassa aiempaa hiukan valoisammat. ”Uskomme uusien autojen myynnin elpyvän tämän vuoden aikana, Kallio tiivistää”.
Autonäyttelyillä on Suomessa pitkät perinteet
Autotuojat, joka 1950-luvulle asti kantoi nimeä Suomen Automobiilikauppiaitten Yhdistys, ja Suomen Messut osuuskunta järjestivät yhdessä ensimmäisen ”kansainvälisen autonäyttelyn” 99 vuotta sitten, vuonna 1926. Edellisen kerran autoilun megatapahtuma järjestettiin puolestaan hieman yli kuusi vuotta sitten. Auto 2018 -tapahtumassa ei päässyt vain ihailemaan, vaan myös koeajamaan eri merkkisiä ja -mallisia autoja. Tapahtuma oli erittäin suosittu ja sai hyvää palautetta. Nyt järjestettävä Auto 25 & Mobility -tapahtuma on Autotuojat ja -teollisuus ry:n 100-vuotisjuhlanäyttely, jossa tavoitteena on tuoda uusien autojen teknologinen kehitys autoilijoiden tietoisuuteen ja toki myös edistää uusien autojen kysyntää sekä sen myötä virkistää koko Suomen taloutta.
Auto 25 & Mobility -tapahtuma tuo perjantaista sunnuntaihin 14. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskukseen 20 maahantuojan lähes 50 automerkkiä uutuusmalleineen. Mukana ovat Alfa Romeo, Alpine, Audi, Bentley, BMW, BYD, Citroën, Cupra, Dacia, Defender, Dongfeng, DS, Fiat, Ford, Honda, Hyundai, INEOS, Isuzu, Iveco, Jeep, KGM, Kia, Land Rover Discovery, MAN, Mazda, Mercedes-Benz, M-Hero, MG, Mini, Mitsubishi, Nissan, Opel, Peugeot, Polestar, Porsche, Range Rover, Renault, Škoda, Smart, Subaru, Suzuki, Tesla, Volkswagen, Volkswagen Hyötyajoneuvot, Volvo, Voyah ja Xpeng.
Autoja esitellään maahantuojien osastoilla ja koeajettavissa on noin 130 autoa. Auto 25 & Mobilityssa saa hyvän käsityksen tarjonnasta ja koeajojen kautta pääsee myös kokemaan, miltä erilaisten autojen ajaminen tuntuu. Koeajajaksi voi rekisteröityä ennakkoon ja koeajot varata tapahtumasta. Koeajossa olevat autot julkaistaan tapahtuman verkkosivuilla maaliskuun alussa.
Autoteknologian asiantuntija, kuntavaalitentti ja autourheilun starat
Keskustelufestivaali TALK Helsinki tuo tapahtumaan joukon tähtipuhujia auto- ja liikennealan, politiikan ja autourheilun huipulta. Perjantaina 14.3. klo 15 yleisö pääsee kuulemaan autoilevan kansan kuntavaalitenttiä, johon osallistuvat puolueiden kärkiehdokkaat: Atte Harjanne (Vihreät), Jouni Ovaska (Kesk.), Nasima Razmyar (SDP), Wille Rydman (PS) ja Daniel Sazonov (Kok.). Keskustelun juontavat TV:stä tutut toimittajat Nina Rahkola ja Peter Nyman. Poliitikkojen vastauksia arvio livenä raati, jossa ovat mukana TopGear -juontaja ja näyttelijä Christoffer Strandberg sekä toimittaja, ajoneuvos Jussi Halli.
”Haluan ehdottomasti nostaa tästä upeasta ohjelmasta perjantaina 14.3. klo 13.35 järjestettävän ”Autourheilu – suomalaisen itsetunnon selkäranka” -keskustelun, jossa mukana ovat muun muassa rallilegenda Marcus Grönholm ja moottoriurheilun monialaosaaja Emma Kimiläinen”, kertoo Kallio. Talk Helsinki on Autotuojat ja -teollisuus ry:n juhlavuoden ohjelmaa.
Keskustelufestivaali Talk Helsinki tuo tapahtumaan lauantaina 15.3. klo 13.30 uuden autoteknologian kovimman asiantuntijan EuroNCAPin pääsihteeri Michiel van Ratingenin, joka on tunnettu törmäystesteistään ja turvallisuusarvioinneista. Puheenvuorossa hän pohtii kääntyvätkö kamerat ja sensorit tulevaisuudessa kohti kuljettajaa, voiko uudesta teknologiasta olla erityistä apua seniorikuskeille, joiden reaktiokyky ei välttämättä ole aivan entisellään ja voiko nuorten kuljettajien riskinottokykyä hillitä teknologialla.
Uuden auton hankintatapoja on monia
Suomalaiset hankkivat uuden auton useimmiten osamaksulla. Korkotarjousten hyödyntäminen on järkevää, sillä usein auton saa rahoitettua näin jopa hyvinkin edullisesti. Lisäksi rahoituksen kuukausierää voi säädellä valittavan takaisinmaksuajan pituudella. Osamaksun rinnalle uudenlaiseksi auton hankintatavaksi on viime vuosina hivuttautunut myös pitkäaikaisvuokraus eli yksityisleasing, jolloin auton käyttö ja aikanaan tapahtuva vaihto uuteen on täysin huoletonta ja ennakoitavaa. Suomessa on myös lähes 80 000 työsuhdeautoilijaa. Viime vuonna jo yli 70 prosenttia heistä valitsi ladattavan auton. Tämä kannattaakin, sillä työsuhdeauton kuukausittaisesta verotusarvosta 170 tai 85 euron alennuksen, mikäli valinta kohdistuu täyssähkö- tai lataushybridiautoon.
”Uutta autoa hankittaessa ei kannata tuijottaa vain ovh-hintaa. Kuluttajan kannattaa huomioida autoilun kokonaiskustannukset: vakuutusmaksut, vuosittainen ajoneuvovero ja huollot sekä polttoaine- tai latauskulut. Paljon ajavalle täyssähköauto on edullisten käyttökustannusten näkökulmasta kannattavin. Jos taas auton käyttö rajoittuu lyhyempiin työ- ja harrastusmatkoihin sekä satunnaisiin mökkimatkoihin, ovat polttomoottoriauto tai ladattava hybridi myös oivia vaihtoehtoja”, Kallio pohtii.
Auto 25 & Mobility -tapahtuma pe–su 14.-16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa.