Uusi luku rikki: Yli 20 miljoonaa ihmistä on saanut koronavirustartunnan maailmanlaajuisesti

4:39img
Katso video: Korona kitkettiin hyvin tiukoilla rajoituksilla Uudessa-Seelannissa, maassa asuva suomalainen Marika kertoo, miten se tehtiin
Julkaistu 11.08.2020 06:11

MTV UUTISET – STT

Maailmassa on nyt vahvistettu yhteensä yli 20 miljoonaa koronavirustartuntaa, selviää yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta.

Virukseen liittyviä kuolemia on seurannan mukaan todettu yli 733 000.

Tartuntoja on todennäköisesti enemmän kuin seurannasta käy ilmi, sillä testauskäytännöt ja testeihin pääsy vaihtelevat eri maissa. Kaikki viruksen saaneet eivät myöskään saa oireita lainkaan tai ovat vähäoireisia.

Eniten virustartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia on tilastoitu Yhdysvalloissa, jossa yli viisi miljoonaa ihmistä on sairastunut viruksen aiheuttamaan tautiin.

Lue lisää: Näistä maista saapuessaan voi joutua pakkokaranteeniin jopa vankeuden uhalla – vain kourallinen maita luokitellaan turvallisiksi

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus