Uusi sadealue saapuu lännestä, viikonloppuna luvassa lumen ja veden lisäksi myrskytuulia

Sunnuntaina sataa taas yhä enemmän lunta ja räntää, mutta etelässä ja lounaassa sade on yhä vetistä. MTV3/Lehtikuva
Julkaistu 27.10.2017 20:17
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Sadealue on saapumassa ja vahvistumassa Suomen länsipuolella. Sateet tulevat aluksi lumena, mutta myöhemmin sade tulee yleisesti vetenä Oulun korkeudelle asti.

Lauantaiaamuna ajokeli voi olla paikoin huono, erityisesti Kainuusta Itä-Suomeen, jossa sade tulee lumena ja räntänä. Päivän edetessä vesisateet voimistuvat maan länsipuoliskolla, mikä sulattaa lämmön kanssa tehokkaasti hankia. Auraamattomille alueille voi kuitenkin sateiden myötä muodostua jäinen polanne, eli kovaksi ja tiiviiksi polkeutunut pakkautunut, mikä liukastaa tietä entisestään.

Sunnuntaina sataa taas yhä enemmän lunta ja räntää, mutta etelässä ja lounaassa sade on yhä vetistä. Samalla tuulet voimistuvat, ja sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä läntisillä merialueilla on odotettavissa jopa myrskyä, jonka puuskat voivat aiheuttaa vahinkoja myös länsirannikolla.

Viikon alusta on odotettavissa vilpoista säätä, mutta puolivälin jälkeen vesisateet yleistyvät jälleen.

2:04img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa