Pelicansin 18-vuotias puolustaja Daniel Nieminen on ollut yksi joukkueensa valopilkuista alkukauden otteluissa.
Nieminen on kerännyt kuudessa ottelussa tehopisteet 0+5 ja vakuuttanut asiantuntijat energisellä pelityylillään.
– Ennakkoluuloton, nuori ja rohkea pelaaja. (Häntä) ei huimaa mikään, MTV Urheilun asiantuntija Antti-Jussi Niemi suitsutti nuorukaista.
– Tuollaista itseluottamusta Pelicansin kaikki pelaajat tarvitsisivat peliin. Eikä (se ole) sellaista itseluottamusta, mikä maksaisi pelille jotain, vaan (hän) pelaa rohkeasti ja viisaasti.
Myös Petri Kontiola kehui studiolähetyksessä nuorukaista. Voit katsoa videon jutun ylälaidasta.
Nieminen on toistaiseksi joukkueensa kolmanneksi paras pistemies. Liigan puolustajien vertailussa hän on pistepörssissä jaetulla kahdeksannella sijalla.
Erityisesti kahdessa viimeisessä ottelussa Nieminen on ollut vahvalla pelipäällä. HIFK:ta vastaan lauantaina syntyi tehot 0+2 ja Ilvestä vastaan hänelle kirjattiin yksi syöttöpiste. Pelicans voitti lauantaina HIFK:n 5–2 mutta on silti sarjassa viimeisenä viidellä pisteellä.
Alla olevalta videolta voi katsoa HIFK-Pelicans-ottelun maalit, joista kahteen Nieminen saalisti syöttöpisteen.
4:00