Yrittäjä Niko Ranta-ahoon ja ex-rikollispomo Janne "Nacci" Tranbergiin kytkeytyvä, niin sanottu Katiska-huumevyyhti on laajentunut entisestään. Yksi vyyhdin käräjäjutuista koskee nyt myös pitkän linjan bisnesmiestä.
1976 syntynyttä miestä syytetään törkeästä huumausainerikoksesta.
Miehen on nimi on ollut mediassa esillä Vallilan Ratapiha Oy:n toimitusjohtajana. Yhtiön tavoitteena on kehittää Helsingissä sijaitsevan historiallisen kiinteistöalueen käyttöä. Yhtiö omistaa alueelta rakennukset nimeltä Paja, Voimala ja Lasipalatsi.
Eilen iltapäivällä päivitetyistä kaupparekisteritiedoista ilmenee, että mies on eilen eronnut Ratapihan toimitusjohtajan paikalta.
Mies on myös varajäsen yhden yrityksen hallituksessa.
– Päämieheni kiistää häntä vastaan nostetut syytteet. Syyte kohdistuu häneen yksityishenkilönä. Hänen omistamiaan yrityksiä tai niiden työntekijöitä ei epäillä eikä syytetä mistään, sanoo syytetyn asianajaja Ville Luoto.
Lue myös: Janne "Nacci" Tranbergin ja Niko ranta-.ahon huumevyyhdin pääsyytetyille vaaditaan yhteensä noin 200 vuotta vankeutta - Tranbergin ja Ranta-ahon puolustukset: "Kaikki syytteet tullaan kiistämään"
Yhdeksän eri käräjäjuttua
Syyttäjälaitos tiedotti tiistaina, että huumevyyhdissä syytettyjen henkilöiden määrä on noussut 53:sta 54:ään.
Aiempien tietojen mukaan vyyhti koostui viidestä eri käräjäjutusta. Eilen syyttäjä kertoi lisäksi neljästä uudesta tapauksesta: huumausainerikoksesta, kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja tapon yrityksestä.
Nyt käräjäjuttuja on siis kaikkiaan vireillä yhdeksän kappaletta viiden sijaan.
Huumausainerikos koskee Sunrise Avenue -keulahahmo Samu Haberia, joka on kiistänyt liittyvänsä vyyhtiin.
Syytteen törkeästä huumausainerikoksesta on yritysjohtajan lisäksi saanut toinenkin mies.
Lue myös: IL: Laulajatähti Samu Haber liittyy Janne "Nacci" Tranbergin ja Niko Ranta-ahon huumevyyhtiin – kiistä itse osallisuutensa
Tapon yritys koskee vuoden 2018 joulupäivänä Vuosaaressa Katiskapolulla tapahtunutta puukotusta, josta koko huumesaaga alkoi alun perin purkautua poliisin tietoon.
Tapon yritys -syytekohdan alla on yhteensä neljä henkilöä: kolme miestä ja yksi nainen.
Pääjutussa 24 syytettyä
Vyyhdin suurimmassa, muun muassa törkeitä huumausainerikoksia koskevassa juttukokonaisuudessa on 24 syytettyä. Syytekohtia siinä on kaikkiaan 117 ja päähaastehakemus on peräti 124-sivuinen.
Vyyhdin pääjutusta tekee poikkeuksellisen se, että peräti kahdelletoista syytetylle vaaditaan maksimirangaistusta eli 13 vuoden vankeustuomiota.
MTV Uutisten tietojen mukaan syyttäjät vaativat vastaajille yhteensä noin 200 vuotta vankeutta.
Pääsyytettyjen joukossa ovat Ranta-aho ja Tranberg, joiden epäillään johtaneen huumeorganisaatiota Espanjasta käsin. Molemmat ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Juttua muutettu ja täydennetty klo 17.49: Vuonna -76 syntyneen syytetyn asianajajan mukaan mies ei kuulu kansainvälisen tietopalvelufirma LM Tietopalvelut hallitukseen. Tätä koskeva kohta on poistettu tekstistä. Juttuun on myös lisätty asianajajan kommentti päämiehensä syyttömyydestä.