Tämän syksyn hallituskriisiä on usein mediassa verrattu vuoden 2003 hallituskriisiin. Kuitenkin pääministerin paikalle nousseissa henkilöissä on yksi tärkeä ero, kirjoittaa yhteiskuntatoimittaja Joonas Lepistö.
9. päivä tammikuuta 2013 oli Sanna Marinin tulevaisuuden kannalta erittäin merkityksellinen päivä. Ehkä se merkityksellisin.
SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön edustajisto nimesi hänet yksimielisesti ehdokkaakseen valtuuston johtoon seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Harvinaislaatuinen päätös.
Marin yllätti jo vuonna 2012
Syksyn 2012 kuntavaaleissa ensimmäistä kertaa kaupunginvaltuustoon valittu Marin (kahdeksanneksi eniten ääniä Tampereen 16:sta valitusta demarista) raivasi tiensä suoraan valtuustoon kirkkaimmalle paikalle, kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Se oli hyvin poikkeuksellista. Paikka oli tavanomaisesti pedattu arvostetuille konkaripoliitikoille.
Edellisissä kunnallisvaaleissa kansa ei vielä innostunut Marinista. Hän sai 160 ääntä ja oli SDP:n yhdeksäs varavaltuutettu. Aktiivisena hän sai kuitenkin jo silloin luottamustehtäviä, hänet nostettiin muun muassa kaupunginhallituksen varajäseneksi.
Paikallisten demariaktiivien mukaan vuonna 2012 kuntavaalien jälkeen puolue teki Tampereella tietoisen linjamuutoksen nostamalla nuoren huipulle vanhan perinteisen "arvostetut konkarit palkitaan" sijasta.
Ehkäpä puolueen äänestäjäkunnan "pappautuminen" oli ylittänyt kriittisen pisteen.
"Hän kertoi haluavansa näkyvän paikan"
Marin käytti ponnahduslaudan tilanteen vaatimalla tavalla. Tässä muutama ote tuon ajan tamperelaisilta demarivaikuttajilta.
"Hän oli hyvin määrätietoinen ja teki työtään päästäkseen tavoitteeseensa. Hän soitti valitsijoita läpi ja puhui omasta puolestaan. Samoin hän ilmoitti, että hän haluaa valtuuston puheenjohtajaksi eli esitys tuli häneltä itseltään."
"Hän kertoi haluavansa näkyvän paikan, koska seuraava tavoite on päästä eduskuntaan ja valtuuston puheenjohtajana saa siihen tarvittavaa näkyvyyttä. Muistan myös hänen sanoneen, että tavoite on olla pääministeri."
"Sanna tuli loppuvaiheessa nimenä esille, tietysti vähän mietittiin sitä kokemattomuutta."
"Sannalla oli kova pyrky. Lisäksi jo silloin nähtiin hänen valovoimaisuutensa puolueelle. Kyllähän se aiheutti myös ihmetystä. Sanna kuitenkin lunasti paikkansa valtuuston puheenjohtajana."
"Sanna tosiaan nostettiin valtuuston puheenjohtajaksi, vaikka hän oli ensimmäisen kauden valtuutettu. Hän toimi ennen tätä varavaltuutettuna ja kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston jäsenenä. Sanna oli omalla osaamisellaan vakuuttanut minut ja monet muut, että pystyy kyseisen tehtävän hoitamaan."
"Olin täysin varma, että hän menestyy valtuuston puheenjohtajan tehtävässä. Sannasta näki jo silloin, että hän on älykäs ja kyvykäs poliitikko, josta tullaan kuulemaan vielä."
"Luottamus oli vankka eikä turhaan. Sanna asettui puheenjohtajaksi heti sellaisella varmuudella, että ei kukaan. Ihailu ja arvostus Sannaa kohtaan oli jakamaton koko valtuuston taholta. Joillain on karisma, kaikilla ei."
"Pääministeri tietenkin"
Marin itse kiteytti tilanteen Tamperelaisen haastattelussa 2013 näin.
– Se tuli yllätyksenä, kun loppuvuonna muutama ihminen kääntyi puoleeni. Mietin ja päädyin siihen, että pystyn hoitamaan tämän puheenjohtajuuden.
Näkyvä paikka antoi myötätuulta poliittiselle uralle ja eittämättä paransi mahdollisuuksia puolueen varapuheenjohtajakamppailussa 2014, katse jo eduskuntavaaleissa 2015.
Jo ennen kansanedustajuutensa ja eduskuntavaaleja Marin kertoi julkisuudessa mieltymyksestään pääministerin salkkuun.
Toukokuussa 2014 toimittajan kysyessä "Mikä ministeri hän olisi mieluiten?" Marin vastasi näin:
– Pääministeri tietenkin. Myös kuntaministerin paikka olisi aika tuulinen ja mielenkiintoinen.
Päämäärä on ollut Sanna Marinille selvä jo vuosia.
Aamulehti otsikoi haastattelun lauseella "Sanna Marin olisi mieluiten pääministeri". Jutun poliitikko-sivustolleen linkannut Marin kirjoitti haastattelun saatesanoiksi, että "Otsikko tuskin on kovin ajankohtainen, mutta muuten ihan hauska henkilökuva".
"Tavoitteet kannattaa asettaa korkealle"
Pari vuotta sitten, ennen lapsensa syntymää, Marin kuvaili tuntojaan Eeva-lehden haastattelussa:
Lähivuosina hän haluaisi jatkaa kansanedustajana ja vaikuttamista yhä korkeammalla tasolla. Jos haluaa vaikuttaa, pitää pyrkiä johtaviin asemiin, lehti kirjoitti.
– Esimerkiksi pääministeri käyttää merkittävää valtaa. Tavoitteet kannattaa asettaa korkealle, mutta tarkkoja urasuunnitelmia ei pidä tehdä, Marin pohti.
"Olin kunnianhimoinen alusta asti"
Samassa haastattelussa hän kertoo kunnianhimostaan.
– Olin kunnianhimoinen alusta asti. Ajattelin, että on pyrittävä eteenpäin, jotta voi vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa.
Vaikka tilanne nyt vuonna 2019 tuli äkkiarvaamatta, ja joku voisi sanoa, että pyytämättä ja yllättäen, hän kuitenkin otti pääministeriyden vastaan mielihyvin..
Vuonna 2003 näin ei ollut. Sattumapääministeri-liikanimen saanut Matti Vanhanen nousi tehtävään pitkin hampain, käsijarru päällä. Toki hän sopeutui tehtävään, mutta motivaatioon saattaa vaikuttaa se, kuinka halukas on itse tehtävään.
Loppuun muistutus "sairastumisvaarasta"
Jokainen pääministeri saattaa myös sairastua ja nyt ei ole kyse mistään Rinteen pallolaajennuksesta. Kymmenen vuotta sitten liki kaiken nähnyt Seppo Kääriäinen sanoi Vanhasesta jotain, joka sopii jokaisen uuden pääministerin muistaa:
– Jo yhden kauden pääministerit ryhtyvät parin vuoden jälkeen elämään muista irrallista "pääministerin elämää". He elävät avustajiensa ympäröimää elämää, usein ilman kritiikkiä ja todellista kontaktia kansan elämään. Asemansa vuoksi he saavat kaiken tarvitsemansa tiedon lähes kaikista asioista, mikä osaltaan lisää kaikkivoipaisuuden tunnetta. Kahden kauden pääministereillä sairastumisvaara on erityisen suuri.
Lopuksi vielä sitaatti Marinin ensimmäisestä puheesta valtuuston puheenjohtajana vuodelta 2013:
– Toivonkin, että tällä valtuustokaudella saadaan murretuksi turhat muurit eri valtuustoryhmien välillä ja, että avoimelle ajatustenvaihdolle ja uusille ratkaisuehdotuksille annetaan sijaa. Tämä on myös kuntalaisten etu.
Ajatus ansaitsee tulla huomioiduksi yhtä lailla valtakunnanpolitiikassa siirryttäessä ensi vuosikymmenen puolelle.